Työntekijöitä yritetään sitouttaa mahdollistamalla etänä ja toimistolla tehtävä hybridityö. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Osaajapula vaivaa – neljäsosa yrityksistä on madaltanut palkkauskriteereitä

Yli 60 prosentissa suurista yrityksistä rekrytointi on viimeisen vuoden aikana vaikeutunut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Useampi kuin kuusi kymmenestä suuresta suomalaisyrityksestä kertoo, että rekrytointi on vaikeutunut viimeisen vuoden aikana osaajapulan vuoksi. Rekrytointihaasteet korostuvat erityisesti palvelualoilla. Tulokset selviävät OP:n Yrityspulssi-tutkimuksesta.

Suurista yrityksistä 27 prosenttia raportoi joutuneensa madaltamaan kriteereitä rekrytoinnissa saadakseen palkattua työntekijöitä. Rekrytointiongelmat kohdistuvat erityisesti asiantuntijatehtäviin ja suorittavan työn tehtäviin.

– Suuret yritykset painivat osaajapulan kanssa ja peräänkuuluttavat työperäisen maahanmuuton sujuvoittamista. Ulkomaisen työvoiman hankinta nähdään ratkaisuna monella alalla. Palvelualoilla on vajausta tekijöissä, kun taas esimerkiksi tietoliikennealalla kiihtyy puute erikoisosaajista. Myös vihreä siirtymä tulee vaatimaan Suomelta paljon uutta osaamista, kertoo tiedotteessa OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi.

Suurista yrityksistä kolmannes kertoo, että osaajapula tulee hidastamaan yrityksen investointeja vuonna 2023.

– Investointien hidastumisen voidaan nähdä korostuvan erityisesti palvelualoilla. On vaikea investoida, ellei ole tekijöitä. Hyvä uutinen kuitenkin on, että lähes puolet kyselytutkimukseemme vastanneista suuryrityksistä kertoo, ettei osaajapulalla ole hidastavaa vaikutusta investointeihin, Keitaanniemi sanoo.

Peräti 77 prosenttia yrityksistä raportoi lisänneensä työntekijäpitoon ja sitouttamiseen liittyviä keinoja viimeisen vuoden aikana. Suhteellisen uutena keinona yritykset mainitsivat hybridityön mahdollistamisen.

– Työntekijäpitoon ja sitouttamiseen liittyvistä keinoista mainittiin erityisesti suoritukseen liittyvä palkitseminen, hybridityön mahdollistaminen, koulutuksen tarjoaminen ja työsuhde-edut. Hybridityön mahdollisuus on melko uusi sitouttamisen keino, mutta nykypäivänä hyvin tärkeä kriteeri työtä etsiville asiantuntijoille, Keitaanniemi sanoo.

OP Ryhmän teettämään ja Taloustutkimus Oy:n toteuttamaan Yrityspulssi-tutkimukseen vastasi 100 suomalaista yritystä, joiden liikevaihto oli vähintään 100 miljoona euroa. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina toukokuussa 2023.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)