Erityisesti vähentymistä on tapahtunut suurimmissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Tietyillä paikkakunnilla, esimerkiksi Tampereella ja Turussa, omistusasujien osuus asuntokunnista on pudonnut kymmenessä vuodessa merkittävästi.
Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantasen mukaan yhä useampi suomalainen asuu vuokralla siksi, ettei toive omasta kodista ole pätkätöiden, epäsäännöllisten tulojen ja tiukentuneiden lainaehtojen vuoksi toteuttavissa.
– Vaikka vuokralla asuminen kasvattaa suosiotaan ja siitä on tullut yhteiskunnassamme hyväksyttävämpää, on omistusasujien osuus kaikista asuntokunnista yhä 63,7 prosenttia. Ja tutkimusten mukaan selvä enemmistö suomalaisista haluaisi asua omassa kodissa. Alle 30-vuotiaista nuoristakin kolme neljästä haaveilee omistusasunnosta, toteaa Rantanen tiedotteessa.
Tästä huolimatta omistusasumisen osuus on vähentynyt koko maassa, kaikissa isoissa kaupungeissa: Helsingissä 2,8 prosenttiyksikköä, Tampereella jopa kuusi prosenttiyksikköä, Turussa neljä ja Oulussa kolme prosenttiyksikköä. Koko maassa omistusasuminen on vähentynyt 1,7 prosenttiyksikköä.
– Myös ensiasuntojen ostajien määrä on pudonnut roimasti reilussa kymmenessä vuodessa. Vuonna 2006 heitä oli 35[nbsp]000 ja viime vuonna enää vain 22[nbsp]000. Ensiasunnon ostajien keski-ikä on noussut trendinomaisesti jo useita vuosia, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala.
– Uskon nuorten siirtävän oman asunnon ostoa monesta syystä. Elämme epävarmoja ja vaikeasti ennustettavia aikoja. Korkeasti koulutetut ja hyväpalkkaiset nuoretkaan eivät enää halua sitoutua isoon asuntolainaan ennen vakiintumista tai perheen perustamista, sanoo Rantanen.
– Ensiasunnon ostajien keski-iän nousu voi johtua siitäkin, ettei nuorten aikuisten työllistyminen ole viime vuosina parantunut samaa tahtia vanhempien ikäluokkien kanssa. Vastaavasti nuorempien ikäluokkien palkkatulokehitys on jäänyt huomattavasti jälkeen varttuneempiin ikäryhmiin verrattuna. Entistä harvemmalla nuorella aikuisella on ollut mahdollisuus omistusasumisen edellyttämään säästämiseen, lainanottoon ja lainojen lyhentämiseen, sanoo Vesala.
– Työvoiman liikkuvuuden lisääntyminen on ilman muuta yksi syy omistusasumisen vähentymiseen. Tänä päivänä yhä useammat joutuvat vaihtamaan työpaikkaa maantieteellisesti ja muuttamaan lyhyellä varoitusajalla. Totta kai se lisää varovaisuutta oman asunnon ostamista kohtaan, jos ei voi olla varma, missä vuoden päästä työskentelee, toteaa Rantanen.




