Öljykriisi iskee Suomeen – Yle: Yrittäjälle 100000 euron lisälasku

Kohoavat kustannukset voivat lisätä konkurssien määrää.
Auton tankkausta Helsingissä. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Auton tankkausta Helsingissä. / LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Iranin sodan aiheuttamat häiriöt Hormuzinsalmen meriliikenteeseen ovat nostaneet kevään aikana polttoaineen hintaa rajusti.

Vaikutukset näkyvät Suomessa, jossa monille yrityksille on aiheutunut mittavia lisäkuluja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yle kertoo metsäkoneyritysten haastavasta tilanteesta. Polttoainekulujen osuus on kasvanut 30 prosentista vähintään 40 prosenttiin, minkä seurauksena toimintaa joudutaan pyörittämään jopa tappiolla.

– Kuukaudessa meidän yrityksellämme kuluu 200 000 litraa polttoainetta. Se on nykyhinnoilla 100 000 euroa lisäkuluja kuukaudessa, Metsäkoneyrittäjä Janne Paakkola sanoo Ylelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Polttoaineen hinnannousun varoitetaan lisäävän konkurssien määrää. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n mukaan kotimainen kilpailukyky voi heikentyä, jos kriisi pitkittyy.

Ruotsissa hallitus on jo esittänyt bensiinin ja dieselin verotuksen väliaikaista keventämistä.

LUE MYÖS:
Sijoittajien pelko kasvaa: USA:n toimet nähdään jo globaalina riskinä (VU 9.4.2026)

Riskialtis ohitus tallentui poliisin kameraan.
Tulitauon kaatuminen voisi ajaa maailman massiiviseen talouskriisiin.
Mainos