Solidium on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Antti Mäkisen, 55. Mäkinen toimii tällä hetkellä johtajana Nordean Corporate and Investment Banking -yksikössä Suomessa. Hän on aikaisemmin toiminut eQ Oyj:n toimitusjohtajana sekä johtajana SEB Enskilda Securitiesissa.
– Antti Mäkisen vankka kokemus ja osaaminen vastaavat erinomaisesti sitä profiilia, jota Solidiumin hallitus piti tärkeänä uutta toimitusjohtajaa valittaessa. Antilla on paitsi finanssialan toimitusjohtajakokemusta, myös syvällistä osaamista pääomamarkkinoista ja yritysjärjestelyistä. Nämä ovat tärkeitä avuja Solidiumin luotsaamisessa uuteen vaiheeseen, toteaa Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas tiedotteessaan.
– Solidiumin toimitusjohtajuus on ainutlaatuinen ja haastava tehtävä, jonka otan vastaan suurella mielenkiinnolla ja nöyrin mielin, kertoo Solidiumin uusi toimitusjohtaja Antti Mäkinen.
Uuden toimitusjohtajan palkkaus muodostuu kiinteästä 37 000 euron kuukausipalkasta ja suoriteperusteisesta vuosittain määräytyvästä tulospalkkiosta, joka on enintään 30 prosenttia kiinteästä palkasta. Toimitusjohtajan eläke-edut ja -ikä määräytyvät työntekijän eläkelain mukaan.
Mäkinen aloittaa toimitusjohtajana mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 1. elokuuta. Solidiumin toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa väliaikaisesti sijoitusjohtaja Petter Söderström 1. helmikuuta alkaen siihen asti, kunnes Antti Mäkinen aloittaa tehtävässään.
Solidiumin toimitusjohtajan tehtävää vuodesta 2009 lähtien hoitanut Kari Järvinen jatkaa yhtiön neuvonantajana 31. heinäkuuta asti.
Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa.





