Verohallinto on torstaina julkaissut suomalaisten verotiedot vuodelta 2017. Verohallinnon henkiöasiakkaat maksoivat viime vuoden tuloistaan veroa 30,1 miljardia euroa.
Verotulot muodostavat valtion tuloista vuoden 2019 budjetissa lähes 83 prosenttia. Valtion talousarvioon on merkitty veroiksi ja veronluonteisiksi tuloiksi ensi vuodelle 45,8 miljardia euroa.
Valtiovarainministeriö on julkaissut infografiikan, joka kertoo, mistä lähteistä valtion verotulot budjetissa kertyvät.
Suurin osuus – 19,79 miljardia euroa – on budjetoitu kertyvän liikevaihdon perusteella kannettavista veroista ja maksuista. Lähes koko tämän summan kattaa arvonlisävero: 18,8 miljardia euroa.
Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavia veroja on budjetoitu kertyvän 15,17 miljardia euroa. Näistä ansio- ja pääomatuloveroja on 9,94 miljardia euroa ja yhteisöveroa 4,43 miljardia euroa.
Valmisterveroja valtio arvioi vuonna 2019 saavansa 7,51 miljardia euroa. Näistä energiavero on suurin: 4,68 miljardia euroa. Alkoholijuomaveron suuruus on 1,52 miljardia euroa ja tupakkaveron 1,13 miljardia euroa.
Muihin veroihin grafiikassa lukeutuvien ajoneuvoveron suuruus on 1,18 miljardia euroa, autoveron 0,96 miljardia euroa ja varainsiirtoveron 0,84 miljardia euroa.
Mistä valtion verotulot kertyvät? Tutustu visualisointiimme valtion budjetista: https://t.co/NQDNTb5EwO #verotus #veropäivä #tutkibudjettia #budjetti pic.twitter.com/IEaM0HlCJx
— Valtiovarainministeriö | Finansministeriet (@VMuutiset) November 1, 2018





