Jos kaikki suomalaiset koiranomistajat jättäisivät koirankakat keräämättä, kertyisi maastoon joka päivä reilusti yli 1,5 miljoonaa uutta kakkakasaa. Agria-eläinvakuutus havainnollistaa asiaa tiedotteessaan.
Tämän vuoksi Agria kannustaa Kakkatalkoot-teemaviikollaan jokaista koiranomistajaa kantamaan vastuunsa ja keräämään koiransa jätökset. Teemaviikkoa vietetään 6. lokakuuta – 12. lokakuuta 2025.
Teemaviikko, jota vietetään vuosittain lokakuun alussa, on saanut alkunsa Agrian teettämästä kyselytutkimuksesta, jonka mukaan vain reilu kolmannes suomalaisista koiranomistajista kerää koiransa jätökset aina pois. Agria-eläinvakuutus haluaa osaltaan pyrkiä vähentämään ympäristöhaittoja sekä vaikuttaa koiranomistajien asenteisiin ja valistaa koirakansaa riskeistä, joita koiranulosteeseen liittyy niin ihmisten kuin eläintenkin terveyden näkökulmasta.
– Erityisesti nyt, talven lähestyessä, jokaisen koiranomistajan on hyvä ymmärtää, ettei lumen alle potkitut kakkakasat hajoa eivätkä mahdolliset virukset kuole lumikasan alla pakkasellakaan, Agria-eläinvakuutus muistuttaa tiedotteessa.
Suomessa on arviolta yli 800 000 koiraa. Yksi koira ulostaa keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Jos kaikki koiranomistajat jättäisivät koirankakat keräämättä, kertyisi maastoon joka päivä reilusti yli 1,5 miljoonaa uutta kakkakasaa.
Omistaja on vastuussa lemmikkinsä jätöksistä
Koiran ulosteiden keräämisestä on säädetty järjestyslaissa. Koirakuri-pykälän mukaan koiran omistajan tai haltijan tulee muun muassa huolehtia, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetuilla alueilla taajamassa.
Taajaman ulkopuolella samanlaista säännöstä ei ole, mutta silloinkin koirankakat kannattaa kerätä ympäristökuormituksen ja erilaisten tartuntariskien vuoksi. Etenkin vilkkailla virkistysalueilla kakkakuoma voi olla huomattava.
Agria muistuttaa, että keräämättömät jätökset ärsyttävät syystä: ne tekevät ympäristöstä epäsiistin ja aiheuttavat hajuhaittoja sekä terveysriskejä. Jokainen tietää, kuinka ikävää on puhdistaa koiran ulostetta kengän pohjasta tai vaikkapa lastenvaunujen renkaista.
– Keräämällä koiransa jätökset, koiranomistajat voivat osaltaan edistää yleistä viihtyvyyttä ja lievittää negatiivisia asenteita koiria kohtaan. Harva koira haluaa itsekään kävellä lajitoverinsa ulosteiden päällä, joten ympäristön siistinä pitäminen on palvelus myös nelijalkaisille ystävillemme, Agria muistuttaa.
Kengän pohjaan ikävästi tarttuva koirankakka on kuitenkin vain osa ongelmaa, sillä ulosteet voivat levittää myös monia tauteja.
– Koiran ulosteessa on viruksia, bakteereita sekä loisia, jotka voivat tarttua muihin koiriin. Varsinkin virukset ovat kestäviä ja säilyvät ympäristössä jopa kuukausia, myös pakkassäällä. On hyvä muistaa, että monissa taudeissa koira voi olla myös oireeton kantaja eli sillä ei välttämättä ole sairauden oireita, tiedotteessa painotetaan.
Lumen potkiminen kakkakasan päälle ei poista tautiriskiä eivätkä jätökset hajoa talven aikana mihinkään.
– Keväällä vastassa on lukemattomia miinoja – joka puolestaan on omiaan lisäämään koiravastaisuutta, Agria huomauttaa.
Luontoon jätetyt läjät voivat edesauttaa tarttuvien tautien ja loisten leviämistä lemmikistä toiseen, mutta myös ihmisiin. Koiran ulosteen välityksellä ihmiseen voi tarttua erilaisia loisia, esimerkiksi giardia ja suolinkaisloinen.
Vaikka järjestyslaki edellyttää keräämään koiran ulosteet vain hoidetuilta taajama-alueilta, kakat tulee kerätä muualtakin pois. Paitsi että koirankakka polun tai tien varrella on esteettinen haitta, voi se olla haitaksi ympäristölle.
– Koirankakan mukana ympäristöön päätyy ravinteita, muun muassa typpeä ja fosforia; ravinteet puolestaan saattavat muuttaa paikallista ekosysteemiä. Ravinteiden ohella luontoon voi koirankakan mukana päätyä ulosteperäisiä bakteereita sekä ympäristölle haitallisia lääkeaineita.
LUE MYÖS:
Moni unohtaa tämän ennen lemmikin hankintaa, voi johtaa eläimen kärsimykseen
Koirahyökkäykset kuriin, kansalaisaloite vaatii turvaa uhreille
Saako kissa liikkua vapaana? Poliisilta selvä vastaus
Ostitko tällaisen kissan? Suloinen ulkokuori peittää vakavan sairauden





