Noin 3,5 prosenttia Suomen 18–70-vuotiaista luovuttaa verta.
– Moni luovuttaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti jopa vuosikymmenten ajan. Pitkäaikaisen verenluovuttajauran aikana ehtii auttaa kymmeniä potilaita, kertoo Veripalvelun verenluovutuksen johtaja Satu Pastila.
Hänen mukaansa verta voi luovuttaa ensimmäistä kertaa vaikka viisikymppisenä.
– Silloinkin potilaita voi ehtiä auttamaan jopa pari vuosikymmentä, koska verta voi luovuttaa, kunnes täyttää 71 vuotta. Ensiluovutuksen yläikäraja on 59 vuotta, Pastila kertoo tiedotteessa.
Uusia verenluovuttajia tarvitaan lisää, jotta verivalmisteiden tarve voidaan turvata kaikissa tilanteissa. Joka vuosi osa verenluovuttajista joutuu keskeyttämään tai lopettamaan luovutukset esimerkiksi ikärajan täyttymisen, elämäntilanteen tai sairastumisen takia. Noin 20[nbsp]000 uutta verenluovuttajaa vuodessa mahdollistaa verivalmisteiden riittämisen myös jatkossa.
Verivalmisteilla annettu hoito on usein hengen pelastavaa. Verta tarvitaan säännöllisesti esimerkiksi syöpähoitojen ja leikkausten tueksi, mutta myös ennakoimattomasti esimerkiksi onnettomuusuhreja ja synnyttäjiä varten. Veripalvelun tehtävänä on pitää valmisteita koko ajan saatavilla Suomen sairaaloissa, pyhänä ja arkena.
Verta voi luovuttaa ympäri maata vuoden jokaisena arkipäivänä. Aika verenluovutukseen varataan etukäteen osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus.





