Aleksei Navalnyin kuolema oli läntistä maailmaa tyrmistyttänyt uutinen. Odottamaton se ei kuitenkaan ollut. Pikemminkin voi kysyä miksi kuolema toteutui vasta nyt? On selvää, että Kremlin valtiaat ovat vastuussa tapahtuneesta, eikä toisinajattelijoiden tappaminen ole heille mitenkään uutta.
Venäjältä on uutisoitu suoranainen epidemia oudoista kuolemista. Ihmisiä putoilee ikkunoista, terveet ihmiset saavat yllättäviä sydänkohtauksia ja etenkin hallinnon vastustajat näyttävät levittelevän vaikeasti saatavia myrkkyjä autoihinsa, koteihinsa ja kalsareihinsa. Tappava epidemia vaikuttaa olevan nimenomaan venäläinen ilmiö.
Epidemiasta on toki saatu viitteitä Venäjän ulkopuolellakin. Itse asiassa Vladimir Putinin hallintokauden aikana ihmisiä on tapettu käytännössä jatkuvasti myös Venäjän ulkopuolella. Muistamme hyvin eniten julkisuutta saaneet murhat, mutta niiden taustalle jää vähemmän uutisoituja tapauksia.
Tunnetuimpia Kremlin salamurhaoperaatioita ovat Aleksandr Litvinenkon myrkyttäminen radioaktiivisella poloniumilla vuonna 2006 sekä Sergei ja Julia Skripalin murhayritys hermomyrkky novitsokilla vuonna 2018. Näiden tekojen jäljet johtavat Venäjälle ja niiden toteutustapa johdattaa väkisinkin miettimään, oliko niitä edes tarkoitus salailla? Kun tekovälineenä käytetään venäläistä radioaktiivista tai kemiallista asetta, johon vain harvoilla on pääsy ja joka on suhteellisen varmasti jäljitettävissä, voi tekoja ajatella viestinä kaikille niille, jotka kuvittelevat olevansa turvassa muissa maissa. Tekotavat viittaavat hyvin vahvasti siihen, että iskut on tehty Venäjän korkeimman johdon suostumuksella tai tilauksesta. Yhtä hyvin rikospaikalle olisi voitu jättää Venäjän presidentin käyntikortti tai tägätä seinään teksti: ”Putin kävi täällä.”
Salamurhat ovat aina kuuluneet Neuvostoliiton ja sen perillisen Venäjän poliittiseen työkalupakkiin. Putinin hallinnon murhaoperaatioissa silmiinpistävää on se, miten usein tätä työkalua käytetään ja miten avoimesti siihen turvaudutaan. Etenkin lännessä tehtyjen veritekojen tarkoituksena on päästä eroon hallinnon vastustajista, pelotella muita samassa tilanteessa olevia sekä näyttää poliittista keskisormea läntisille hallinnoille. Putinin viesti on: ”Me voimme ja myös teemme mitä haluamme.”
Aleksei Navalnyin kuolema on herättänyt lännessä monenlaisia reaktioita. Navalnyi ei edustanut sellaista vakavasti otettavaa oppositiovoimaa, joka aidosti voisi uhata tai kaataa Putinin hallintoa. Venäjä ei ole demokratia, eikä valta maassa vaihdu samanlaisten poliittisten prosessien kautta kuin lännessä. Venäjällä valta voi vaihtua kulisseissa sellaisilla vallan käytävillä, joihin Navalnyin kaltaisilla toimijoilla ei ole pääsyä. Putinin hallinnolle Navalnyi oli eläessään ja toivottavasti myös kuoltuaan piikki lihassa, joka ennen muuta ärsyttää.
Salamurhat ja oudot kuolemat kertovat enemmän Venäjästä, sen hallinnosta ja presidentti Putinista kuin niiden kohteista. Venäjä ei ole, eikä ole koskaan ollut demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio. Venäjästä ei ole koskaan ollut tulossakaan sellaista. Venäjä on rujo diktatuuri, joka toimii suoraviivaisesti ja brutaalisti. Se ei piittaa läntisen maailman moraalisäännöistä, eikä maan johto joudu sen paremmin oikeudelliseen kuin poliittiseenkaan vastuuseen hirmutöistään. Venäjällä niitä ei edes nähdä samalla tavalla hirmuisina kuin lännessä. Yksilöillä on arvoa vain osana kokonaisuutta. Kun arvo kokonaisuuden kannalta häviää, katoaa myös arvo inhimillisenä yksilöllisenä olentona. Kansalaisen kuuluu tukea johtajaansa. Jos kansalainen ei niin tee, hänet voidaan deletoida.
Ironista kyllä, diktaattoritkaan eivät silti ole immuuneja Moskovassa puhaltaville kylmille tuulille. Putinin ja ulkoministeri Sergei Lavrovin peilikuvamaailmassa on tavallista nähdä muissa ja muiden tekemisissä oma kuvansa. Siksi Putinistakin on tekojensa myötä tullut entistäkin pelokkaampi. Hän ymmärtää olevansa itsensä kaltaisten tappolistoilla, eikä hänkään ole kuolematon. Kun salamurhat ovat työkalupakin keskeisiä työkaluja, ei niiltä lopulta ole turvassa kukaan – ei edes ”Bunkkeripappa”, kuten Putinia Venäjällä kutsutaan.
Mikään ei viittaa siihen, että Venäjä olisi muuttumassa olemuksellisesti toisenlaiseksi. Venäjä on ja pysyy takapajuisena ja aggressiivisena diktatuurina, vaikka keulakuva ennemmin tai myöhemmin vaihtuukin. Muutos voisi tapahtua vain ja ainoastaan Venäjän sisältä, jos olisi tapahtuakseen.
Ulkoapäin Venäjään voi vaikuttaa lähinnä hillitsemällä sen aggressiivisuutta ja huolehtimalla siitä, että joutuu maksamaan toimistaan mahdollisimman kovaa hintaa. Kokonaan komplikaatioista ei kuitenkaan päästä eroon. Salamurhat ovat ja tulevat olemaan yksi työkalupakki Kremlin työkalupakissa. Onkin syytä kysyä missä vaiheessa presidentti Vladimir Putinia voi alkaa luonnehtia modernin ajan sarjamurhaajaksi?
