– Työntekijän on tärkeintä tutustua perinpohjaisesti omaan työsopimukseen ennen kuin laittaa nimet paperiin. Sopimusta, jonka sisältöä ei ymmärrä, ei kannata allekirjoittaa, korostaa YTK Työelämä ry:n palkka-asiantuntija asiantuntija Kirsti Paloniemi tiedotteessa.
Työsopimukseen perehtyessä kannattaa varmistaa, että siinä on tarvittaessa kirjaus työsuhteessa noudatettavasta työehtosopimuksesta – ja että se on kirjattu oikein.
– Yllättävän usein kuulee puhuttavan ”yleisestä työehtosopimuksesta”. Mitään sellaista ei kuitenkaan ole. Suurimmalla osalla aloja on yleissitova työehtosopimus, joita kyseisen alan yritysten tulee noudattaa. Esimerkiksi kaupan alalla sovelletaan kaupan alan yleissitovaa työehtosopimusta, sanoo Paloniemi.
Jos alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta, nojaudutaan lakiin ja sovitaan asioista paikallisesti, työntekijän ja työnantajan välillä. Muun muassa lomarahan maksaminen on silloin työnantajalle vapaaehtoista.
Vastuu on aina sopimuksen tekijällä
Koukeroiset ehdot eivät ole työnantajillekaan helppoja. Monessa pienessä yrityksessä palkanmaksu on ulkoistettu tilitoimistolle, joka huolehtii asiasta työnantajan ilmoittamien työtuntien perusteella. Ulkoinen palkanlaskija ei kuitenkaan välttämättä tunne alan sopimuspohjaa.
Toisaalta vaikka tuntisikin, ei ulkoisella palkanlaskijalla ole velvollisuutta ottaa kantaa palkan suuruuteen tai ylitöihin ja lisiin.
– Lain ja työehtosopimuksen noudattaminen on aina työnantajan vastuulla ja hänen tulisikin tuntea alan työehtosopimus erittäin hyvin. Työnantaja saattaa luottaa siihen, että tilitoimisto korjaa mahdolliset puutteet, mutta jos tilitoimisto jättää tämän tekemättä, jää laskelma virheelliseksi. Omaa vastuuta palkkalaskelman ymmärtämisen osalta ei siis kannata paeta sillä ajatuksella, että “kyllä joku tietää”, Paloniemi varoittaa.
Mikäli palkkoja sitten peritään jälkikäteen, summa voi nousta pienelle yritykselle kovin kalliiksi. On siis kaikkien etu hoitaa asiat jo matkan varrella oikein.
Palkkalaskelma kannattaa tarkistaa joka kuukausi
Paloniemi kannustaa jokaista tarkistamaan palkkalaskelmansa kuukausittain.
– Varmista, että maksettu palkka on työsopimuksen ja työehtosopimuksen mukainen. Huolehdi siitä, että sinulla on kunnollinen työajanseuranta ja että tunnit täsmäävät sovittuun. Jos huomaat tekeväsi säännöllisesti pitkiä työpäiviä, sovi työnantajan kanssa, miten ne korvataan.
Jos palkanmaksussa on epäselvyyksiä, kannattaa aloittaa kysymällä ja keskustelemalla työnantajan kanssa. Mitä nopeammin ja aikaisemmassa vaiheessa mahdollisiin epäselvyyksiin tarttuu, sen parempi. Asioiden kanssa ei kannata jäädä odottamaan.





