Tunnettu journalisti omistaa uusimman mielipidekirjansa ”optimisteille”. Hän käy lävitse maailman ahneet, rikkaat ja tyrannit, jotka tukahduttavat vapaan yhteiskunnan elinmahdollisuudet.
Anne Applebaumilla on kiihkeä halu todistaa se, mikä on kautta aikojen ja yhä moneen kertaan todistettu: ahneus on tuhoa tuottava vaarallinen kulkutauti. Se herättää kateutta ja kauhua, se herättää ihailua ja halua harrastaa samaa, päästä diktaattorin hoviin.
Autokratia Oy pyrkii olemaan demokratian puolustuspuhe aikana, jolloin merkittävä määrä maailman valtioita on siirtynyt autoritaariseen hallitsemistapaan. Syyllisiä kehitykseen ovat mahtihenkilöiden ihailijat, heihin uskovat. Populistinen julistus on tehonnut, vaalikansa valinnut ”voimakkaan johtajan” ja luopunut uskomasta riitelevään eripuraiseen demokratiaan. Kova – usein miten miehinen hahmo – on tarjonnut yleiseen tyytymättömyyteen yksioikoisia ratkaisuja.
Jo Adolf Hitler tiesi inhontunteensa tenhon. Loputtomalta tuntuvan puliveivaamisen päätöksenteon hetteikössä hän puki sanoiksi jo 1920-luvulla Taisteluni-teoksessa: ”parlamentaarinen demokratia on eräs kaikkein pahimmista ihmiskunnan rappeutumisilmiöistä”. Kirjaa levitettiin ja luettiin jopa Saksan tulevissa vihollismaissa, mutta vakavana varoituksena se ei hyväuskoiselle lännelle toiminut. Aivan samaan päätyi Neuvostoliitossa kehitetty vastaavanlainen poliittinen järjestelmä.
Kaiken alku on umpikuja, joka tarjoaa mahdollisuuden kleptomaniaan, joksi Applebaum ilmiön kiroaa. Ne, joille valta livahtaa, se merkitsee raja- ja mielipidevallan luisumista yksinvaltaan. Päätökset muistuttavat aluksi demokratiaa – oli kysymyksessä senaatti, duuma, pyhä synodi tai puoluekokous. Vaalikarja siirtää vapaaehtoisesti vallan harvoille, jotka varmistavat oman asemansa pysyvyyden.
Mitä Applebaum valittaa?
Jos ja kun Applebaum on omistanut kirjansa ”optimisteille”, nämä ovat kirjan lukemisen jälkeen kaikkea muuta kuin optimisteja. Hänen kuvauksensa maailman rikkaista, kaiken omistajista, omien armeijoittensa muodostajista kuvaa todistusvoimaisesti, mihin ollaan menossa ja mihin jo useasti on päädytty.
Mainiona esimerkkinä toiminee Kiinan Xi Jinpingin valtaan nousu vuonna 2013. Tuolloin maassa laadittiin ns. ”Asiakirja yhdeksän” eli ”Julkilausuma vallitsevasta ideologisesti ilmapiiristä”. Siinä lueteltiin seitsemän uhkaa, jotka Kiinan kommunistisen puolueen oli kohdattava. Listan kärjessä oli länsimainen perustuslaillinen demokratia eli ”yleismaailmalliset arvot”, tiedotusvälineiden riippumattomuus ja kansalaisyhteiskunta sekä kommunistisen puolueen ”nihilistinen” arvostelu.
Myöhemmin asiakirjaan on liitetty toteamus, että Kiinalle vihamiehiset länsimaiset voimat ja maan omat toisinajattelijat soluttautuvat edelleen ideologiseen ilmapiiriin. Puoluejohtoa neuvotaan vastustamaan tällaisia ajatuksia ja tarkkailemaan niiden kaikkea käyttöä julkisuudessa, erityisesti internetissä. Kyse on kuin Taisteluni -teoksen toisinnosta.
Applebaum käsittelee perusteellisesti kehitystä eteläisen Amerikan ja Afrikan valtioissa, joissa hallinto on myös siirtynyt mielivallan puolelle. Muutos on niin dramaattinen, että toive maailman siirtymisestä vastuulliseksi, läpinäkyväksi ja demokraattiseksi alkaa kuolla. Eivätkä tässä Venäjän ja USA:n luisuminen yhden käskijän järjestelmään luo toivoa.
Kleptomaniasta autokratiaan
Neuvostoliiton hajoaminen ja Venäjän muodostuminen tappoi hyväuskoisuuden lännessä. Se tapahtui niin hitaasti, että tarvittiin vuonna 2014 alkanut Venäjän hivuttautuminen Ukrainaan ja vuoden 2022 suurhyökkäys Vladimir Putinin julmin julistuksin.
Muutama entinen johtava eurooppalainen poliitikko ehti Vladimir Putinin öljynviennin ja pankkien juoksupoikana päästä hyville tuloille. Venäjän oligarkit joutuivat luovuttamaan vallan Putinille, ja siirtyminen kleptomaniasta autokratiaan toteutui.
Paljon samaa Applebaum näkee meidän eurooppalaisen rahavallan voittokulussa. Rikkaista tulee yhä rikkaampia, heidän palveluksessaan on juristien armeija. Perinne latistaa esimerkiksi Euroopan yritykset suitsia tunnistamatonta rahavirtaa ja saada se demokratian ulottuville. Kirja ihmetteleekin, että vielä 2020-luvulla EU:n jäsenvaltioista osa elää salamyhkäisten sijoitusten suojelijoina. Asiasta mumistaan, ongelmaa ei avoimesti tunnusteta. Joidenkin harvojen hyöty on suurempi kuin massojen tappio.
Applebaumin kirja on hätähuuto, joka ei ilahduta. Sen lukenut ”optimisti” ei näe toivon pilkahduksia. Siis ei hyväuskoisille. Ja jos tekijä itse muuttaisi meidän ”vapaasta maailmastamme” muualle, hän pian viettäisi aikaansa tyrmässä. Herätys tapahtuu monasti liian myöhään.
Anne Applebaum: Autokratia Oy. Diktaattorit, jotka haluavat hallitta maailmaa. Siltala 2025.
