Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.) kertoo Helsingin Sanomille, että hän ei ole juurikaan eduskunnan täysistunnoissa tai kyselytunneilla joutunut vastailemaan kansanedustajien kysymyksiin.
– Ei Pohjoismaisesta yhteistyöstä tai tasa-arvosta vallitse suuria erimielisyyksiä hallituksen ja opposition välillä. Kukaan ei esitä minulle kysymyksiä.
– Ei ole tullut esille asioita, joita oppositio olisi halunnut nostaa esille, kyseenalaistaa ja kritisoida, Blomqvist sanoo HS:n mukaan jopa hieman pettyneenä.
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerinä Blomqvist on toiminut keväästä 2019 lähtien. HS:n haastattelemien lähteiden mukaan ministerin viran perustaminen oli silloisen SDP:n puheenjohtaja, hallitustunnustelija Antti Rinteen keksintö, koska RKP halusi kaksi ministerin paikkaa itselleen. Anna Maja Henrikssonista (r.) tuli oikeusministeri, joten toinen ministerin virka piti HS:n mukaan keksiä RKP:lle.
Ministeriltä kysytään, kannattiko ministerin pesti kansalaisten näkökulmasta.
– Perusteltu kysymys, hän vastaa.
Ministeri toteaa, ettei hän muutenkaan piittaa poliittisessa virassa henkilöbrändäyksestä tai julkisuudesta.
– En pärjää siinä, että hakisin julkisuuden kautta tunnettuutta. Minulle ei sovi otsikoiden kautta toimiminen, hän toteaa.
– Olen parhaimmillani, kun asioita ratkaistaan yhdessä, eikä haeta räväköillä ulostuloilla tulosta. Sekin voi olla toimiva tie, mutta mielestäni aika riskialtis.





