Parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) velkajarrun toimeenpanoa koskevassa tiedotustilaisuudessa Helsingissä 24. lokakuuta 2025., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Miksi vasemmistoliitto on mukana velkajarrun jatkovalmistelussa? Näin kommentoi Ville Valkonen

Sovun ulkopuolelle jääneellä puolueella ei ole työryhmässä käytännössä päätäntävaltaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aiemmin lokakuussa saavutettu sopu velkajarrusta otti eilen torstaina käytännön harppauksen eteenpäin, kun eduskuntaryhmät nimesivät edustajansa asiaa edistävään finanssipoliittiseen parlamentaariseen työryhmään. Kyseisen työryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Ville Valkonen (kok.) ja varapuheenjohtajana Joona Räsänen (sd.).

– Sopimuksen toimeenpano alkaa välittömästi, korosti Valkonen toimittajille eduskunnassa pitämässään tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Valkonen kiisti, että tässä valmisteltaisiin jo sinipunahallitusta, kun johtokaksikko tulee kokoomuksesta ja SDP:stä. Hän viittasi sopimukseen, jonka mukaan suurin hallituspuolue toimii puheenjohtajana ja suurin oppositiopuolue varapuheenjohtajana. Hän korosti myös työn parlamentaarista luonnetta ja riippumattomuutta hallituspohjista.

– On ilmiselvää, että puolueilla on isoja eroja talouspolitiikan työkaluissa. Tämä sopimushan koskettaa tavoitteita eikä sitä, millä tavoilla kukin hallitus sitten näihin tavoitteisiin tulee pääsemään.

Keskeisimpinä tehtävinä finanssipoliittinen työryhmä laatii ensimmäisen ylivaalikautisen seitsemän vuoden suunnitelman ja rahoitusasematavoitteen helmikuun loppuun mennessä. Samalla työryhmä asettaa myös ensi vaalikauden rahoitusasematavoitteen, joka vahvistetaan vielä erikseen uusimman tiedon perusteella joulukuussa 2026.

Valkosen mukaan taloudelliset yksityiskohdat ovat työryhmän työpöydällä ja tarkentuvat valmistelussa.

Vasemmistoliitto jäi velkajarrusovun ulkopuolelle, mutta on silti mukana finanssipoliittisessa työryhmässä. Valkosen mukaan puolueella ei tule olemaan käytännössä päätäntävaltaa saati veto-oikeutta linjauksiin. Vasemmistoliittoa edustaa ryhmässä kansanedustaja Hanna Sarkkinen.

– Työryhmässä ei tule olemaan yksimielisyysvaatimusta.

Valkonen sanoi pitävänsä hyvänä ja luontevana, että vasemmistoliitto on ilmaissut valmiutensa olla mukana parlamentaarisessa työryhmässä.

–  Siitähän eri ole mitään haittaa, että tiedon saa kukin eduskuntaryhmä käyttöönsä.

– Se, että kaikki ovat mukana työryhmässä varmistaa ainakin sen, että jokaisella eduskuntaryhmällä on omia ratkaisuja tehdessään olemassa paras tieto, Valkonen kommentoi asiaa.

Työryhmään kuuluvat edellä mainittujen kansanedustajien lisäksi Karoliina Partanen (kok.), Ville Vähämäki (ps.), Jani Mäkelä (ps.), Nasima Razmyar (sd.), Markus Lohi (kesk.), Anne Kalmari (kesk.), Saara Hyrkkö (vihr.), Henrik Wickström (rkp.), Peter Östman (kd.), Harry Harkimo (Liik.) sekä Timo Vornanen (vor.). Ryhmään on nimetty myös varajäseniä.

LUE MYÖS:

Lisääkö velkajarrusopu luottamusta SDP:n linjaan? Näin vastaa Ville Valkonen

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)