Metsästys ei ole Animalian mielestä ratkaisu supikoiriin

Animalia vastustaa hallituksen esitystä, jolla poistettaisiin pyyntirajoitukset viideltä vieraslajilta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eläinsuojelujärjestö Animalia on huolissaan, että maa- ja metsätalousministeriön ehdottaman lakimuutoksen myötä saa mahdollisesti pian metsästää ilman rajoituksia supikoiraa, piisamia ja minkkiä.

Hallitus antoi joulukuun alkupuolella eduskunnalle esityksen, jonka mukaan vieraslajeiksi määritellyt supikoira, minkki, piisami, rämemajava ja pesukarhu tulisi poistaa metsästyslain pyyntirajoitusten piiristä. Lakimuutosehdotus on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) totesi joulukuussa ministeriön tiedotteessa, että vieraslajit, kuten supikoira, aiheuttavat luonnossa levitessään suurta haittaa Suomen alkuperäiselle eläimistölle. Siksi tehokkaat keinot niiden torjumiseksi ovat tarpeen.

Esitys oli viime syksynä lausuntokierroksella. Hallitus viittasi lausuntopyynnössään EU:n vieraslajiasetukseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden käytössä on oltava tehokkaita hallintatoimenpiteitä, joilla haitallisia vieraslajeja voidaan hävittää tai estää niiden leviämistä.

Lakimuutos tarkoittaisi Animalian mukaan esimerkiksi sitä, että näitä lajeja saisi tappaa ilman metsästäjäntutkintoa ja niiden metsästyksessä saisi käyttää välineitä, jotka muussa metsästyksessä ovat kiellettyjä. Tällaisia keinoja ovat järjestön mukaan muun muassa yötähtäimet, valot ja koneelliset äänet. Lisäksi esimerkiksi pentueellisen supikoiranaaraan saisi tappaa, jolloin pesässä olevat poikaset jäävät kuolemaan nääntymällä, ja piisamin pesärauhoitus loppuisi.

– Tämä aiheuttaa väistämättä huomattavia eläinsuojeluongelmia ja mittavaa kärsimystä eläimille. Nopeaa ja kivutonta lopetusta ei voi taata, kun näiden eläinten pyydystämiseen ja tappamiseen ei vaadita edes metsästäjäntutkintoa. Eläinsuojelulaki säätää, ettei eläimille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Siten lakimuutoksen voi katsoa olevan ristiriidassa eläinsuojelulakimme ja myös EU-asetuksen kanssa, toteaa Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila tiedotteessa.

Nykyisin Suomessa metsästetään vuosittain 150[nbsp]000–200[nbsp]000 supikoiraa. Metsästyksellä ei Animalian mielestä ratkaista kannan kasvua, sillä supikoira on jo vakiintunut laajoille alueille Suomessa. Jos joltain alueelta tapetaan supikoirat, siirtyy sinne uusia muualta.

Supikoirakeskustelusta on Animalian mukaan myös täysin unohdettu supikoiria kasvattavat turkistarhat. Järjestö muistuttaa, että Euroopan unionin vieraslajiluettelon lajeja ei saa EU:n alueella kasvattaa, myydä tai markkinoida ja lajin päästäminen ympäristöön on kielletty.

– On uskomatonta, että Suomi sai silti neuvoteltua itselleen pitkän poikkeusluvan supikoiran tarhaamisen jatkamiseen, vaikka laji lisättiin EU:n vieraslajilistaan. Myös vieraslajiksi luokiteltua minkkiä tarhataan Suomessa runsaasti ja tarhoilta karkaa yksilöitä myös luontoon, huomauttaa Animalian kampanjavastaava Veikka Lahtinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)