Ukraina on tehnyt viime vuoden kevään jälkeen lukuisia onnistuneita iskuja Venäjän Mustanmeren laivastoa vastaan.
Laivaston silloinen lippulaiva, ohjusristeilijä Moskva upotettiin jo huhtikuussa 2022 ukrainalaisilla Neptun-merimaaliohjuksilla. Ukrainan on kerrottu hämänneen alusta toisessa suunnassa lentäneellä lennokilla.
Kuluvan vuoden aikana hyökkäyksiä on kiihdytetty lennokeilla, risteilyohjuksilla ja kauko-ohjattavilla meridrooneilla. Ukrainassa esiteltiin toukokuussa muun muassa uusi Toloka TLK-150 -meritorjunta-ase, joka kulkee veden alla kuin pieni sukellusvene. Drooni ohjataan maaliinsa pinnan yläpuolelle periskoopin tavoin ulottuvien kameroiden avulla.
Laivastoanalyytikko, Belgian laivaston entinen upseeri Frederik Van Lokeren on koostanut listan Venäjän laivaston tappioista ja merkinnyt ne karttaan. Venäläislaivasto koki ensimmäisen merkittävän tappionsa jo maaliskuussa 2022, jolloin Berdjanskin satamaan tehtiin isku ilmeisesti Totshka-U-ohjuksilla.
Tapir-luokan maihinnousualus Saratovin kerrottiin tuhoutuneen. Alueelta julkaistun videon perusteella kaksi muuta maihinnousualusta poistuivat pikaisesti satamasta. Toinen niistä oli tulessa.
Buyan-luokan korvetti Veliki Ustjug vaurioitui Ukrainan iskussa alkukesästä 2022. Se kuvattiin myöhemmin hinauksessa Volga-joella. Kaksi amerikkalaista Harpoon-ohjusta upottivat mediatietojen mukaan hinauslaiva Vasily Bekhin samassa kuussa.
Lennokki-iskujen kerrotaan vaurioittaneen miinanraivaajaa lokakuussa 2022, tiedustelualusta toukokuussa 2023 ja Ropucha-luokan maihinnousualusta elokuussa 2023.
Britannian ja Ranskan toimittamat risteilyohjukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi kuluvan vuoden aikana. Niillä tuhottiin syyskuussa maihinnousualus ja Kilo-luokan sukellusvene Sevastopolin telakalla. Karakurt-luokan korvetti Askold tuhottiin risteilyohjuksilla marraskuun alussa.
Kokoomuksen kansanedustaja ja pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri (evp.) Pekka Toveri arvioi lokakuussa Mustanmeren laivaston menettäneen viidesosan iskukyvystään Ukrainan iskuissa.
– Käytännössä Venäjä on menettänyt meren herruuden ja ilmaherruuden läntisellä Mustallamerellä. Sen kyky toimia tuolla alueella on heikentynyt merkittävästi myös eteläosissa johtuen USV-uhasta [Ukrainan miehittämättömät pommiveneet]. Ukrainan rannikkoa se ei pysty enää uhkaamaan millään maihinnousulla tai muulla vastaavalla, Toveri arvioi Verkkouutisten Tilannestudio-ohjelmassa.
A hastily made visual listing the losses of Russian warships during the Russo-Ukrainian War as well as general strike locations.
Only major warships or strikes listed. pic.twitter.com/we5DylctpV
— Frederik Van Lokeren (@KaptainLOMA) November 5, 2023