Verkkouutiset

Yritysten mukaan tuotantoa on jo siirretty ulkomaille poliittisten lakkojen takia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Lakkojen raju seuraus: Yritykset suunnittelevat laajoja irtisanomisia

Teknologiateollisuuden jäsenkyselyyn vastanneista yrityksistä 14 prosenttia joutuu luopumaan työntekijöistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teknologiateollisuuden jäsenkyselyssä hieman alle kolmannes yritysten vastaajista kertoo joutuvansa sulkemaan tai rajoittamaan omaa tuotantoaan logistiikkalakkojen vuoksi, vaikka lakkoja ei olisi kohdistettu suoraan heidän edustamiinsa yrityksiin. Tuotantohäiriöistä kertoneista useampi kuin joka viides raportoi tuotantotahdin putoavan lakkojen aiheuttamien ongelmien takia alle puoleen normaalista.

Teknologiateollisuuden jäsenkysely toteutettiin 13.–18. maaliskuuta ja siihen vastasi 645 yritystä.

Useat ammattiliitot aloittivat 11.3. kaksi viikkoa kestävän poliittisen lakon, jonka kohteena toimialalla ovat SSAB, Outokumpu Chrome, Outokumpu Stainless sekä Okmetic Oy. Samaan aikaan vienti on ollut pysähdyksissä lakkojen suljettua käytännössä kaikki Suomen vientisatamat. Viime viikolla SAK:laiset ammattiliitot päättivät jatkaa lakkoja maaliskuun loppuun saakka.

Teknologiateollisuuden mukaan kysely todistaa, että useiden kuukausien aikana järjestettyjen poliittisten lakkojen vaikutukset ovat laajoja ja rajuja.

– Lakkojen pitkittyessä yritysten ongelmat kasaantuvat ja kertaantuvat jyrkästi nousevalla kulmakertoimella. Vastausten perusteella voi päätyä arvioon, jonka mukaan tuotanto tulee häiriintymään sadoissa yrityksissä ja häiriöt tulevat koskemaan jopa 20 000:ta työntekijää. Merkittävä joukko ihmisiä tulee jäämään tulevien viikkojen aikana ilman palkkaa, osa pahimmillaan ilman työpaikkaa, sanoo johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras tiedotteessa.

Vastaajista noin 40 prosenttia kertoo kokevansa hankaluuksia tuotantopanosten saannissa, viennin selvästi vaikeutuneen sekä kokee, että yritykselle on tullut mainehaittaa epävarmana kumppanina. Peräti 60 prosenttia kertoo asiakkaidensa kärsivän lakoista. Yli 250 henkeä työllistävistä yrityksistä noin joka neljäs kertoo siirtäneensä tuotantoa konsernin ulkomaisiin yksiköihin lakon vuoksi.

– Lukema on hätkähdyttävä. Näin heikossa suhdannetilanteessa on ilmeinen riski, että tuotantoa jää pysyvästi ulkomaille. Tuolloin vaikutukset tulevat näkymään viiveellä myös suomalaisessa alihankintasektorissa kysynnän heikkenemisenä, Rautaporras toteaa.

Yrityksiltä kysyttiin ”vähentävätkö lakot yrityksenne investointeja lähivuosien aikana”. Vähentävät joko selvästi tai hieman, kertoo jopa 40 prosenttia kaikista vastaajista. Suurista yrityksistä yli puolet kertoo lakkojen vaikuttavan negatiivisesti tuleviin investointeihinsa Suomessa.

– Tämä on erittäin huolestuttava uutinen. Näin massiivisilla ja ylimitoitetuilla työtaisteluilla on todistetusti vaikutusta yritysten todellisiin päätöksiin, kun ne arvioivat investoinneilleen sopivaa sijaintipaikkaa. Isoilla yrityksillä lakkojen negatiiviset vaikutukset ovat kaikkein suurimmat, koska niille kynnys siirtää toimintojensa painopistettä Suomen sijaan muualle on pienempi. Erityisesti ulkomaisella omistajalla on ikävä kyllä usein hyvin vähän ymmärrystä sille, että poliittiset lakot syövät vuoden tulosta dramaattisesti.

Sekä yritysten taloudelliset menetykset että Suomen saama kolhu luotettavana ja vakaana investointiympäristönä voivat näkyä lähivuosina erittäin merkittävinä kansantaloudellisina ja yhteiskunnallisina heikennyksinä.

Työpaikat vaarassa

Vajaa kolmannes (31 prosenttia) teollisuusyritysten vastaajista kertoi joutuvansa lomauttamaan henkilöstöään työtaisteluiden aiheuttamien häiriöiden takia ja 14 prosenttia joutuvansa turvautumaan irtisanomisiin. Tulosten perusteella siis joka kolmannessa yrityksessä osa henkilöstöä jää lakkojen takia ilman työtä.

– Näiden lakkojen on väitetty kohdistuvan ihmisten arjen sijaan vain muutamaan yritykseen. Kyselymme osoittaa, että todellisuudessa vaikutukset myös lakkojen ulkopuolelle jääneisiin työntekijöihin tulevat olemaan hurjat jo pelkästään teknologiateollisuudessa. Ihmiset menettävät palkkojaan, liian moni jopa työnsä. Olemme tilanteesta erittäin huolissamme, sanoo varatoimitusjohtaja Minna Helle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)