Vuonna 2022 kunta-alan sairauspoissaolot lisääntyivät ammatista, sukupuolesta ja ikäryhmästä riippumatta, kertoo Työterveyslaitos.
Keskimääräinen sairauspoissaolojen määrä oli 20,7 päivää. Nousua aiempaan vuoteen on neljä päivää eli noin 25 prosenttia.
Poissaolojen piikin arvioidaan Kelan sairauspäivärahatilastoihin viitaten johtuvan koronaviruspandemiasta. Vuosina 2020 ja 2021 pandemia ei heijastunut lisääntyvinä sairauspoissaoloina.
– On todennäköistä, että nyt havaittu kasvu selittyy koronaviruksen aiheuttamilla poissaoloilla, kertoo Työterveyslaitoksen johtava tutkija Jenni Ervasti.
– Koronaviruksen aiheuttamista sairauksista johtuvat poissaolot kasvoivat Kelan tilastoissa vuonna 2022. Sen sijaan edellisvuoden tasolla pysyivät mielenterveyden häiriöiden, tuki- ja liikuntaelinten sairauksien ja hengityselinten sairauksien perusteella myönnetyt sairauspäivärahat.
Keskimääräisten sairauspoissaolojen kärjessä ovat edelleen hoitajat. Keskimäärin he olivat viime vuonna poissa töistä oman sairauden vuoksi yli 25 päivää. Vähiten poissa oman sairauden vuoksi olivat johtajat, erityisasiantuntijat, taloussihteerit ja tiedottajat. Ikäryhmistä eniten sairastivat alle 30-vuotiaat.
Nolla päivää sairastaneiden osuus väheni 13 prosenttiyksiköllä 16 prosenttiin kaikissa ammateissa. Aiempina koronavuosina etätyöhön siirtyminen oli kasvattanut heidän osuuttaan.





