Sisäministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen jatko ei ole kiinni vihreistä vaan keskustasta.
– Kaikki ymmärtävät, että erityisesti tällaisina aikoina me tarvitsemme toimintakykyisen hallituksen. Ja kyllä itse pitäisin tärkeänä, että pystyisimme vielä jatkamaan, mutta se ei ole meistä kiinni vaan siitä, miten pääministeri arvioi tilanteen ja miten keskusta arvioi, haluavatko he jatkaa, Mikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Keskusta suututti tällä viikolla muut hallituspuolueet, kun heidän kansanedustajat äänestivät yhdessä opposition mukana pykälien poistamisesta vihreille tärkeästä luonnonsuojelulaista.
– Tilanne on nyt sellainen, että neljä hallituspuoluetta tuntuvat olevan hyvin sitoutuneita hallituksen työskentelyyn, mutta yksi hallituspuolue on nyt, emme oikein tiedä, mikä heidän tilansa on, Mikkonen sanoi.
Krista Mikkosen mukaan keskustan toiminta eduskunnan ympäristövaliokunnassa oli “hyvin erikoista”.
– Täytyy olla selvää, että luottamusta pitää myös pystyä osoittamaan ja rakentamaan ihan eri tavalla kuin tähän mennessä.
LUE MYÖS:
Ben Zyskowicz: Tässä mielessä keskusta petti muun hallituksen