Kiusaamisen kokeminen aktivoi aivojen laaja-alaisia tunne- ja stressijärjestelmiä sekä nuorilla että aikuisilla, osoittaa tuore Turun PET-keskuksen ja Turun yliopiston tutkimus. Tutkimuksessa tarkasteltiin 11–14-vuotiaita nuoria ja aikuisia.
Tutkimuksessa osallistujat katsoivat toiminnallisen magneettikuvauksen aikana koulussa kuvattuja videoita, joissa esitettiin kiusaamistilanteita ja myönteisiä sosiaalisia vuorovaikutustilanteita.
Videot oli kuvattu katselijan perspektiivistä. Kun osallistujat näkivät itseensä kohdistuvaa kiusaamista, heidän aivoissaan aktivoitui laajasti aivojen tunne- ja stressinsäätelyyn liittyviä alueita, sekä aistimuksiin ja kehon tilojen havainnointiin liittyviä aivokuoren osia.
– Niin nuorten kuin aikuistenkin aivovasteet kiusaamiseen olivat hyvin samankaltaisia, vaikka nuorilla aktivaatiot olivat osin voimakkaampia ja liittyivät enemmän kehollisiin tuntemuksiin. Tämä viittaa siihen, että kiusatuksi joutuminen koetaan kehossa erityisen voimakkaana uhkana nuoruusiässä, kertoo professori Lauri Nummenmaa Turun PET-keskuksesta tiedotteessa.
Niillä nuorilla, jotka kertoivat joutuneensa kiusatuksi koulussa, tutkijat havaitsivat voimakkaampia aivovasteita tunnesäätelyn alueilla, kun nuoret katsoivat kiusaamisvideoita. Aikuisilla taas kouluaikana koettu kiusaaminen liittyi osin vaimeampiin vasteisiin, mikä voi viitata aivojen pitkän aikavälin sopeutumis- tai turtumisprosesseihin.
– Tuloksemme osoittavat, että kiusaaminen ei ole pelkkä sosiaalinen ilmiö, vaan sillä on välittömiä ja mitattavia vaikutuksia keskushermostoon. Kiusatuksi joutuminen käynnistää aivoissa samanlaisia hälytysjärjestelmiä kuin fyysiset uhat, selittää väitöskirjatutkija Birgitta Paranko Turun PET-keskuksesta.
– Kiusaamisella voi olla vakavia ja pitkäkestoisia seurauksia mielenterveydelle. Uudet tuloksemme korostavat tarvetta ehkäistä kiusaamista varhaisessa vaiheessa, sillä jo yksittäiset kiusaamistilanteet voivat aiheuttaa aivoissa stressireaktion, kertoo psykologian professori Christina Salmivalli Turun yliopiston INVEST-tutkimuskeskuksesta.
Verkkouutiset on kertonut koulukiusaamisen vaikutuksista myöhempään elämään muun muassa tässä jutussa. Lapsena ja nuorena koettu kiusaaminen ja ulkopuolisuuden kokemukset voivat vaikuttaa kielteisesti henkilön itsetuntoon, minäkuvaan ja suhtautumiseen muihin ihmisiin. Koulukiusatun nuoren voi olla aikuisena olla vaikeaa esimerkiksi luottaa muihin ihmisiin, sillä hänen kokemuksensa ihmisistä ovat koulukiusaamisen takia olleet lähinnä kielteisiä.
Tutkimusta rahoitti Eino Jutikkalan Rahasto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Olvi-säätiö, Aivosäätiö, Paulon Säätiö, Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Euroopan Tutkimusneuvosto ERC. Tulokset julkaistiin Journal of Neuroscience -tiedelehdessä.
LUE MYÖS:
Tekoäly valjastettiin kiusaamiseen, ilmiö leviää nopeasti somessa
Huomasitko tämän? Kesäloma voi paljastaa lapsen yksinäisyyden
Yhä useampi nuori hyväksyy kiusaamisen – ”Jos toinen on ruma tai ärsyttävä”
Kiusataanko lastasi koulussa? Tunnista nämä hälytysmerkit
Tällaisella oireilulla nuorena on yllättävä yhteys myöhempään tulotasoon





