Metroasema Pekingissä. AFP / LEHTIKUVA / YUXUAN ZHANG

Kiinalaisekonomistit: Kommunistipuolue vie Kiinaa Neuvostoliiton tuhon tielle

Xi Jinping johdattaa kiinalaistutkijoiden mukaan maataan kohti taloudellista romahdusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan kommunistisen puolueen 20. puoluekokous vahvisti lokakuussa presidentti Xi Jinpingin johtajuuden seuraavaksi viideksi vuodeksi. Kiinan keskeiset instituutiot ovat totalitaarisia ja heijastelevat kommunistipuolueen hallitsevaa asemaa yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, myös taloudessa kiinalaisekonomistit Di Guo ja Chenggang Xu muistuttavat ranskalaislehti Le Monden julkaisemassa artikkelissa.

Instituutiot kopioitiin heidän mukaansa vuonna 1949 suoraan Neuvostoliiton silloisista valtarakenteista. Kun Neuvostoliiton totalitaristinen järjestelmä kolme vuosikymmentä sitten romahti, kommunistinen Kiina jatkoi yhä eteenpäin. Mallin kestävyys on kiinalaisekonomistien mukaan kuitenkin kaikkea muuta kuin selvää.

– Kiinalaistyyppisessä totalitarismissa yhdistyvät politiikan, ideologian ja väestön erittäin keskitetty valvonta sekä hallinnollisten ja taloudellisten kysymysten hajauttaminen. Tämä järjestely helpotti Mao Zedongin jälkeisiä uudistuksia. Xin noustua vuonna 2012 valtaan Kiina on kuitenkin palannut totalitaariseen kontrolliin erityisesti voimakkaasti kasvavan yksityisen sektorin osalta, he toteavat.

Juuri tämä käänne on heidän mukaansa keskeinen syy vuoden 2022 vakavaan taloustaantumaan.

Di Guo on brittiläisen Brunel Business Schoolin strategian ja kansainvälisen liiketoiminnan lehtori, joka on aiemmin toiminut apulaisprofessorina Hongkongin yliopistossa. Chenggang Xu työskentelee tutkijana Stanfordin yliopistossa.

Velkaantumisen noidankehä

Suuri osa Kiinan 1990-luvun nopeasta talouskasvusta oli Di Guon ja Chenggang Xun mukaan pelkkää 1950-luvun lopulta 1970-luvulle ulottuneiden ”suuren harppauksen” ja kulttuurivallankumouksen aiheuttamien menetysten umpeen kuromista.

Maon kuoleman (1976) jälkeen kommunistipuolue alkoi heidän mukaansa uskoa, että talouskasvu oli avain sen selviytymiseen. Taloudellisesta suorituskyvystä tuli paikallisbyrokraattien etenemisen edellytys, mikä sai monet heistä edistämään yksityisen sektorin nopeaa kasvua.

Kiinan liittyminen Maailman kauppajärjestöön WTO:hon vuonna 2001 johti valtaviin ulkomaisiin investointeihin ja viennin dramaattiseen kasvuun, mikä oli omiaan edelleen vauhdittamaan talouskasvua. Vuonna 2004 yksityisomistus tunnustettiin myös muodollisesti Kiinan perustuslaissa.

Koska useimmat infrastruktuuri-investoinneista olivat tehottomia, Kiina ajautui ekonomistien mukaan liiallisen velkaantumisen ja ylikapasiteetin noidankehään. Lisäksi valtion monopoli maanomistuksessa on johtanut vakaviin ongelmiin kiinteistöalalla, joka edustaa noin kolmannesta maan bkt:sta. Kiinalaiset kiinteistöt ovat maailman kalleimpia suhteessa keskimääräisiin tuloihin henkeä kohti.

– Tämä tarkoituksellisesti luotu kupla on nyt puhkeamassa, ekonomistit toteavat.

Neuvostoliiton kaltaiseksi

Kiinan talouden suurin haaste on Di Guon ja Chenggang Xun mukaan se, että kommunistinen puolue on muuttanut strategiaansa varmistaakseen selviytymisensä.

– Taloudellisen kehityksen tavoite on korvattu pyrkimyksellä varmistaa poliittinen vakaus ja ennaltaehkäistä länsimieliset vallankumoukset, he sanovat.

Poimintoja videosisällöistämme

– Vaikka moniarvoisuuden merkkejä on Kiinassa rajallisesti (yksityiset yritykset, kansalaisyhteiskunnan toimijat, riippumattomat tiedotusvälineet), maan johto on silti huolissaan siitä, että tästä kapeasta tilasta voisi muodostua kapinoinnin perusta. Johtavista yksityisen sektorin yrittäjistä on tullut puhdistusten kohteita, ja merkittäviä digitaalisen talouden yrityksiä on tukahdutettu, he toteavat.

Koska Kiinalla ei ole riippumatonta oikeusjärjestelmää, joka puolustaisi perustuslaissa tunnustettua yksityistä omistusoikeutta, se pyrkii heidän mukaansa suojelemaan valtio-omisteisia yrityksiä ja kommunistipuolueen hallitsemaa pääomaa sekä suosimaan yksityisomaisuuden pakkolunastuksia. Yritysten kannalta tämä tarkoittaa, että Kiinassa sopimukset eivät ole pitäviä eivätkä ennakoitavia.

– Kiinan kommunistisen puolueen yksi tunnetuimmista mottoista 1950-luvulla oli ”Neuvostoliiton nykyisyys on meidän tulevaisuutemme”. Tämä tulevaisuus on ehkä jo koittanut, sillä kommunistipuolue on muuttamassa tämän päivän Kiinaa eilisen Neuvostoliiton kaltaiseksi. Kommunistipuolueen johto ei ilmeisesti ymmärrä, että samat ongelmat, jotka kaatoivat Neuvostoliiton talouden, uhkaavat nyt upottaa Kiinan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)