Ruotsin Lapissa sijaitsevaa hieman alle 23000 asukkaan Kiirunaa siirretään kolmella kilometrillä, sillä nykyisen kaupungin paikalla on malmiesiintymä, jonka arvoksi on arvioitu noin 200 miljardia euroa.
Ruotsin valtion omistama LKAB-kaivosyhtiö kuittaa kaupungin siirrosta aiheutuvat noin neljän miljardin euron kulut. LKAB tuottaa Euroopan rautamalmista noin 80 prosenttia.
Arkkitehti ja Suomen Arkkitehtiliiton entinen puheenjohtaja Hanna Helander on jakanut Twitterissä kuvia kaupungista, jonka rakennustyöt uudella paikalla ovat hyvässä vauhdissa. Uuden Kiirunan keskustan avajaisia juhlittiin viime syksynä.
Helanderin mukaan vain noin 20 vanhaa rakennusta siirretään, vaikka alun perin piti siirtää puolet rakennuksista.
70 prosenttia vanhasta Kiirunasta puretaan. Vanhoja siirrettäviä puurakennuksia ripotellaan uuden rakentamisen joukkoon. Uudelleen asutetaan noin 7000 asukasta.
Ensimmäiseksi siirrettiin vanha teräsrakenteinen kellotorni. Myöhemmin saa lähteä Kiirunan historiallinen kirkko, joka on yksi Ruotsin suurimmista puurakennuksista. The Guardian-lehti kertoi aiemmin, että monimutkainen projekti on määrä suorittaa vuonna 2026, jolloin 600 tonnia painava kirkko siirretään trailerien päällä uuteen paikkaansa.
Uusi Kiiruna edustaa sikäli arkkitehdin unelmatyötä, että harvemmin pääsee suunnittelemaan kokonaan uutta kaupunkia niin sanotusti tyhjästä.
– Uusi käveltävä keskusta on tiivis, korttelimainen. Katuliiketiloja, aukioita, 2-7-kerroksisia taloja. Myös julkisia rakennuksia, Helander arvioi twiittiketjussaan.
Hänen mielestään innostus on kuitenkin tainnut hiipua alkustartin jälkeen.
– Tästä olisi voinut tulla pohjoisen rakentamisen vastuullisuusesimerkki: Kierrätystä, puuta, sosiaalista vastuuta, kulttuuriperintöä, kaupunki- ja asuntoarkkitehtuuria, innostavia ulkotiloja, uutta elämäntapaa, Helander kommentoi ja huomioi, että uudet kerrostalot ovat pääosin betonia puuverhouksella.
Helanderin mukaan uudet asuinrakennukset ovat laatutasoltaan vaihtelevia.
– Jylhä vaaramaisema antaa anteeksi, mutta lopputulos vaikuttaa rytmittömältä, jopa ankealta. Myös mm. värityksessä ei ole ajatusta, asfalttia on paljon, Helander arvioi nykytilannetta.
Kaupungin siirtohankkeen on kerrottu olevaan kokonaan valmis vuoteen 2035 mennessä.
70% vanhasta Kiirunasta puretaan.
Vain noin 20 rakennusta siirretään, puurakennuksia.
Alun perin piti siirtää puolet kaikista rakennuksista.Vaihtoehto1: vanhoista puutaloista tehdään ’vanha kaupunki’.
Vaihtoehto2: Vanha ripotellaan uuden joukkoon.
VH2 valittiin#kaupunki pic.twitter.com/9RAEf5y3Uw— Henna Helander (@henna_helander) July 20, 2023
Uusi Kiiruna on 3km vanhasta.
Uusi käveltävä keskusta on tiivis, korttelimainen. Katuliiketiloja, aukioita, 2-7kerroksisia taloja. Myös julkisia rakennuksia.
Osittain metallisia (!), hyvin suunniteltuja kadunkalusteita ja -pintoja.#rakentaminen #kaupunkisuunnittelu #design pic.twitter.com/5c21BmkBnC— Henna Helander (@henna_helander) July 20, 2023





