Northern Wind 2019 -sotaharjoitus Ruotsin Överkalixissa 22. maaliskuuta 2019. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

KL: Ruotsi hankkimassa uusia rynnäkkökivääreitä 

Suomi seuraa tarkasti hankintaa ja voi halutessaan "hypätä siihen mukaan".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsi valmistelee hankintapäätöstä uusista rynnäkkökivääreistä, johon Suomi voi halutessaan liittyä mukaan.

Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitoksen pääjohtaja Göran Mårtensson kertoo, että ratkaisu voidaan tehdä vielä ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

– Kilpailutus on nyt parhaillaan käynnissä, joten en voi kommentoida asiaa enempää, Mårtensson toteaa Kauppalehdelle.

Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen johtaja, insinöörikenraalimajuri Kari Renko kertoi viime maaliskuussa Kauppalehdelle, että Suomi seuraa Ruotsin rynnäkkökiväärihankintaa. Ja jos se osoittautuu kiinnostavaksi, Suomi voisi hypätä siihen mukaan.

Mårtensson vahvistaa nyt, että Ruotsilla ja Suomella on ollut viranomaistasolla rakentavaa yhteistyötä ja keskustelua yhteisistä tarpeista. Saman rynnäkkökiväärin hankinta Suomessa ja Ruotsissa loisi hänen mukaansa etuja.

– Se mahdollistaa tulevaisuudessa muun muassa sen, että me pystyisimme käyttämään samoja ammuksia. Tämä loisi monta uutta mahdollisuutta Suomen ja Ruotsin yhteistyölle, Mårtensson sanoo.

Ruotsi ei ole vielä päättänyt, minkä kaliiperin rynnäkkökiväärin se hankkii. Vaihtoehtoina ovat Naton standardikaliiperit 7,62 x 51 millimetriä sekä 5,56 x 45 millimetriä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)