Vartija Taivaallisella aukiolla Pekingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kiina estää amerikkalaisyhtiön johtajaa poistumasta maasta

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan matkustusrajoitukset ovat yleistyneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan viranomaiset ovat estäneet amerikkalaisen Kroll-yhtiön toimitusjohtaja Michael Chanin poistumisen maasta, kertoo The Wall Street Journal.

Chan matkusti Manner-Kiinaan heinäkuussa. Hän ilmoitti myöhemmin työnantajalleen, ettei voi poistua maasta. Hongkongin passin omistava Chan voi WSJ:n tietojen mukaan kuitenkin liikkua vapaasti Manner-Kiinan alueella.

Amerikkalaisyhtiö Kroll tarjoaa yritystutkinta- ja neuvontapalveluita kiinalaisille asiakkailleen. Vastaavanlaiset ulkomaalaiset yritykset ovat olleet tänä vuonna kiinalaisviranomaisten erityisvalvonnassa. Ratsioita ja pidätyksiä on tehtyä useissa yrityksissä.

Kiinan viranomaiset asettavat usein poistumiskieltoja ihmisille, jotka ovat tutkinnan kohteena tai avustavat hallitusta tutkinnassa. Kroll tai toimitusjohtaja Chan eivät kuitenkaan tiettävästi ole viranomaisten tutkittavana.

Viranomaiset länsimaissa ja ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet, että poistumiskiellot ovat yleistyneet Kiinassa. Ne voivat myös kestää jopa vuosia.

Matkustusrajoituksia asetetaan rikostutkimuksien ajaksi, mutta eri arvioiden mukaan niiden tarkoituksena on myös pelotella toisinajatteljoita ja luoda vipuvaikutusta kiistoissa ulkomaalaisten yritysten ja hallitusten kanssa.

Yhdysvaltain ulkoministeriö on neuvonut ihmisiä harkitsemaan uudelleen Kiinaan matkutamista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)