Eeva Kalli. / LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Keskustan mukaan velkaantumista lisänneet päätökset olivat oikeita

Puolueen mukaan julkinen talous joudutaan tasapainottamaan säästöjen avulla seuraavien vuosien aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli vakuutti eduskunnan budjettikeskustelussa puolueensa olevan valmis kaikkiin työmarkkinoita uudistaviin ratkaisuihin, jotka lisäävät työllisyyttä.

Hänen mukaansa erityistä huomiota pitäisi kiinnittää tuottavuuden parantamiseen ja vahvaan aluepolitiikkaan.

– Keskittämisellä ei tueta kasvua ja työtä. Esimerkiksi budjettiin sisältyvä Itä-Suomen tukeminen ei ole keneltäkään pois. Suomi pärjää vain koko mitallaan. Suomen turvallisuus, suomalaisten hyvinvointi, talouden kasvu ja esimerkiksi maamme ruoka- ja energiaomavaraisuuden vahvistaminen edellyttävät, että elämisen mahdollisuuksia on kautta maan, Eeva Kalli sanoi valtion talousarvion lähetekeskustelussa eduskunnassa.

Hän torjui kokoomuksen, perussuomalaisten ja muiden oppositiopuolueiden esittämän arvostelun holtittomasta taloudenpidosta.

– Velkaa on jouduttu ja joudutaan ottamaan, jotta suomalaiset ja Suomi selviytyvät ensin koronan, sitten sodan ja nyt hintojen nousun ja energiakriisin seurauksista. Päätökset ovat olleet oikeita ja niitä on tehty suurelta osin yhteistuumin opposition kanssa. Kokoomus, perussuomalaiset ja muut oppositiopuolueet ovat siis tukeneet tätä linjaa, kansanedustaja totesi.

– Ensi vuoden budjettiin sisältyvät suomalaisia tukevat päätökset ovat kertaluonteisia ja määräaikaisia täsmätoimia, eivätkä ne lisää valtion kuluja määräajan jälkeen. Myös tässä hallitus toimii oikein, Kalli jatkoi.

Eeva Kallin mukaan julkinen talous olisi tasapainotettava tulevina vuosina puolueiden yhteistyöllä.

– Realismia kuitenkin on, että myös säästöjä joudutaan tekemään. Teemme nyt 370 miljoonan euron pysyvät säästöt. Tulevaisuutta varten tarvitaan keskustan eduskuntaryhmän mielestä menokartoitus, jossa arvioidaan kaikki menot ja niiden tarpeellisuus. Annamme valtiovarainministeriössä käynnistyvälle työlle kaiken tukemme, Kalli sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)