Kaksi keskustan konkaria, valtiotieteiden tohtori, entinen kansanedustaja ja ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa sekä pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Tapani Tölli ovat katsoneet murheellisesti puolueensa kannatuskehitystä. Heidän mukaansa tilanteen takana on kuitenkin selkeitä syitä ja tehtyjä virheitä. Turun Sanomat haastatteli konkareita asian tiimoilta.
Isohookana-Asunmaa nostaa ensimmäiseksi esiin järjestöllisen puolen. Se on hänen mukaansa osittain unohdettu.
– Keskustaliikkeessä ei ole enää vuosiin kannettu huolta järjestöllisestä ja aatteellisesta koulutuksesta. Se on johtanut siihen, etteivät kaikki järjestöihmiset enää tunnista, mikä on keskustalaisuutta ja mikä ei, hän toteaa TS:lle.
Keskustan vanhempi polvi on myös hänen mukaansa siirretty suurilta osin pois puolueen päättäviltä paikoilta. Sukupolvenvaihdos on ollut liian hätäinen.
– Viimeisten puheenjohtajien aikana boomerit on sysätty syrjään, ja se on ollut virhe. Keskusta olisi tarvinnut kipeästi kokemusta, jota pitkään toiminnassa olleet voivat antaa.
Konkarin mukaan taloudellinen näkökulma on muodostunut liian tärkeäksi osaksi keskustan harjoittamaa politiikkaa. Kysymyksissä joiden pitäisi hänen mielestään olla arvovalintoja, on menty talousluvut edellä.
– Nyt lähikouluja ja synnytyslaitoksia on suljettu. Varhaiskasvatuksen ryhmiä on kasvatettu. Näitä päätöksiä perustellaan taloudellisilla syillä, vaikka kyse on arvovalinnoista, Isohookana-Asunmaa summaa
Tapani Tölli on monesta jo mainitusta asiasta samaa mieltä. Hän kiinnittäisi kuitenkin huomiota erityisesti kahteen asiaan. Markkinointiin ja vastakkainasetteluun.
Tölli kokee, ettei suurin ongelma ole keskustan harjoittamassa politiikassa, vaan siinä miten sitä on tuotu äänestäjille esille.
– Vaikka keskustassa on tehty oikeita asioita, niiden sanoittaminen ja ulostuonti on keskustalle ollut haasteellista. Asiat ja mielikuvat on liitettävä yhteen, hän painottaa.
Myös vastakkainasettelun merkitys tulee Töllin mielestä ottaa huomioon. Hänesta keskustaan mielikuvallisesti liitetty leima vain maatalouden ja syrjäseutujen puolustajana on osittain keinotekoinen ja tämä vahingoittaa puolueen imagoa.
– Nyt keskustalla on maine, että riitelemme jatkuvasti. Samalla syytetään vihreiden myötäilystä ja kaikessa periksi antamisesta. Moni ongelma markkinoidaan keskustan syyksi. Tämä on ristiriitaista eikä vastaa todellisuutta.





