Venäläistutkija Aleksandr Gabujevin mukaan sota on noussut keskeisimmäksi Vladimir Putinin hallinnon ulkopolitiikkaa ohjaavaksi tekijäksi.
– Jokaista suhdetta vieraaseen valtioon arvioidaan siitä näkökulmasta, voivatko suhteet siihen tukea Venäjän sotatoimia sotatarvikkeiden toimittamisen kautta, täyttämällä Kremlin sotakassaa tai auttamalla Moskovaa rankaisemaan länsimaita Ukrainan tukemisesta, arvostetun Carnegie-ajatushautomon Venäjä ja Euraasia -keskusta johtava Gabujev toteaa The Wall Street Journalissa.
– Tämä uusi todellisuus antaa valtavaa vipuvoimaa sellaisille maille, jotka ovat yhä halukkaita tekemään bisnestä Venäjän kanssa, ja avaa niille mahdollisuuden muhkeisiin korvauksiin Vladimir Putinin sotaponnisteluille tarjoamistaan palveluista, Gabujev sanoo.
Esimerkiksi kun Azerbaidžan turvautui syyskuussa sotilaalliseen voimankäyttöön ratkaistakseen vuosikymmeniä kestäneen Vuoristo-Karabahin konfliktin, Venäjä ei tehnyt yhtään mitään suojellakseen liittolaistaan Armeniaa. Tämä johtui Gabujevin mukaan ennen kaikkea siitä, että Azerbaidžan auttaa yhdessä Turkin kanssa Venäjää kiertämään pakotteita.
Venäjä joutuu nykyään hankkimaan tykistökranaatteja, lennokkeja ja ohjuksia Iranin ja Pohjois-Korean kaltaisista paariavaltioista ja tarjoaa niille vastineeksi paitsi rahaa myös omaa kehittynyttä sotilasteknologiaansa.
– Ei myöskään ole yllättävää, että vuonna 2023 Kiinasta on lopulta tullut Venäjän tärkein yksittäinen ulkomainen kumppani. Suhde Pekingiin täyttää kaikki kolme kriteeriä: se tarjoaa kriittisiä komponentteja Kremlin sotakoneistoon, pitää Venäjän taloutta pystyssä ja varmistaa, että Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa rajoittaa entistäkin itsevarmempi ja sotilaallisesti voimakkaampi Kiina.
