EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas 26. marraskuuta 2025 Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / NICOLAS TUCAT

Kaja Kallaksen mukaan Venäjän jäädytettyihin varoihin palataan vielä

EU:n ulkopoliittinen edustaja painottaa, että vain yhtenäisenä Eurooppa voi olla Kiinan ja USA:n vertainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissivusto Delfi kysyy haastattelussaan Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealta edustajalta, komission varapuheenjohtajalta Kaja Kallakselta, pitääkö Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ”alkaa taivutella kansaansa luovuttamaan Donbasin?”

– Erittäin vahvasti toivon, ettei pidä, koska se olisi suhteellisen mahdoton tehtävä ja ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, vastaa Kallas ja jatkaa:

– Mutta totta silti on, että maailmanjärjestys on muuttunut tai muuttumassa, ja ne säännöt, joista olemme sopineet, eivät enää päde. Kysymys on, mitkä säännöt pätevät. Meille alueellinen koskemattomuus on aina ollut periaate, jota tulee suojella, koska muuten kaikki rajat ovat vaarassa. Jos jotain aletaan tunnustaa, ei Eurooppa saa sitä varmastikaan tehdä.

Kallas huomauttaa, että alueluovutusten tunnustaminen avaisi Pandoran lippaan.

– Maailmalla tarkastellaan sitä erittäin huolestuneina. Maailmassa on valtioita, jotka tavoittelevat naapuriensa alueita.

”Ennemmin tai myöhemmin palaamme jäädytettyihin venäläisvaroihin”

Yhteisvelan ottaminen Ukrainan tukemiseksi Eurooppaan jäädytettyjen venäläisvarojen käyttämisen sijaan oli Kallaksen mukaan ”ehdoton vähimmäisratkaisu”.

– Myös minä olisin halunnut paljon enemmän, mutta se on 27 jäsenvaltion, 27 demokratian yhteinen päätös. Mutta ne eivät ole pois pöydältä. Minä myös väitän, että ennemmin tai myöhemmin me palaamme siihen kysymykseen, koska se on yksinkertaisesti oikea asia tehtäväksi.

”Yhtenäinen Eurooppa on Kiinan ja Yhdysvaltojen tiellä”

Kallas kommentoi kysyttäessä myös Yhdysvaltojen uutta kansallisen turvallisuuden strategiaa, joka suhtautuu Eurooppaan kuin kilpailijaan.

– Niin vastustajamme, ja kuten nyt näkyy, myös meidän liittolaisemme, haluavat hajottaa Euroopan unionin kanssa ja asioida kunkin jäsenvaltion kanssa erikseen. Miksi? Siksi, että olemme voimakkaat yhdessä, huomauttaa Kallas jatkaa:

– Me olemme yhdessä voima, joka kykenee vertaisesti vastustamaan Yhdysvaltoja ja Kiinaa. Sen takia he haluavat, ettei se toimisi niin. Siispä meidän haluna tulisi olla pitää yhtä ja toimia yhdessä.

Kallas ei myöskään pidä itsestäänselvyytenä, että Yhdysvallat onnistuu pakottamaan Ukrainan luopumaan Nato-jäsenyyden tavoittelusta.

– Hehän eivät ole siitä vielä luopuneet. Se on heidän perustuslakiinsa kirjattu, että he haluavat päästä Naton jäseniksi. Siksi sitä on erittäin vaikea nähdä.

Kallas myös toteaa, että ”ymmärrettävää on, että Ukrainan tulee hallita nykyistä tilannetta, jotta amerikkalaiset niin sanotusti pysyisivät kyydissä.”

– Heidän tulee näyttää amerikkalaisille joka hetki, että he ovat rakentava kumppani ja valmis keskustelemaan kaikesta, kun taas venäläiset ovat ne, jotka eivät tee liikettäkään.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)