Espoolainen sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) toteaa, että häntä kiinostaa uusmaalaisena, ettei Suomen kasvumoottoria kohdella sotessa epäreilusti.
sanoo julkisuudessa esitettyjen kauhukuvien miljardien eurojen kuopasta Uudenmaan sote-rahoituksessa olevan kuitenkin vääristelyä. Hänen mukaansa sote-uudistuksen rahoitusmalli on Uudellemaalle varsin kohtuullinen.
– Maakuntien rahoitus tulee valtiolta lakiin sisältyvillä laskentasäännöillä. Parametrien saaminen kohdalleen oli tietysti aikanaan keskeinen väännön aihe hallituksessa, Mykkänen kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan.
Ministeri muistuttaa, ettei helppoa tai täydellistä sote-mallia ei ole Suomessa eikä maailmalla. Vielä vaikeammaksi yhtälö muodostuu, kun reformin pitää kelvata perustuslain tulkitsijoille ja läpäistä eduskunnan enemmistö.
Kai Mykkäsen mukaan soten toteutuminen on uusmaalaisille parempi kuin sen kaatuminen. Hänestä on selvää, että sote on saatava kuntia leveämmille hartioille. Sellaista mallia on sorvattu jo pitkään eikä vaihtoehtoja juuri ole.
– Riittävää kuntaliitosten vyöryä ei tähän maahan synny. Jäljelle jäävistä vaihtoehdoista itsenäiset maakunnat ei ole kuntayhtymä-himmeleitä huonompi. Erityisesti se on ainoa, joka on viimein mahdollista saada aikaan. Muuten hartioiden laajentaminen jää väliin.
Kai Mykkänen vastaa Helsingistä kuultuihin huoliin uudistuksen väitetysti aiheuttamasta rahoitusvajeesta. Se näyttää hänen mukaansa perustuvan arvioon siitä, että Uudenmaan sote-kulut olisivat nousemassa selvästi enemmän kuin maakuntamallissa on rahoituksen tasoksi määritetty.
– Jos arvioi näin, sanoo samalla, että meillä Uudellamaalla olisi edessä rajut veronkorotukset tilanteessa, jossa tätä uudistusta ei tehtäisi.





