Meilahden sairaala Helsingissä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kai Mykkänen: Soten kaatuminen olisi Uudenmaan tappio

Helppoa tai täydellistä sote-mallia ei ole Suomessa tai maailmalla.

En ole neuvotteluvastuussa sosiaali- ja terveyspalveluista saati hallinnosta. Kokoomuksen ministeriryhmän ainoana uusmaalaisena olen tietysti osallistunut keskusteluihin myös sote:sta ja minua on kiinnostanut myös se, ettei maamme kasvumoottoria kohdella epäreilusti. 

Ainoatakaan helppoa tai täydellistä sote-mallia ei ole Suomessa eikä maailmalla. Vielä vaikeammaksi yhtälö muodostuu, kun reformin pitää kelvata perustuslain tulkitsijoille ja läpäistä eduskunnan enemmistö. Edelliset hallitukset ovatkin epäonnistuneet ja joutuneet jättämään kesken. Viime torstaina päästiin historiallisen pitkälle, kun tämä hallitus viimein antoi sote-uudistuksen keskeiset lakipaketit eduskunnalle. Esitän seuraavaksi kolme kulmakiveä, joiden takia sote-uudistuksen toteutuminen on minusta meille uusmaalaisille parempi vaihtoehto kuin reformin peruuntuminen.

Ensinnäkin sote on Suomessa saatava kuntia laajemmille hartioille. Satojen pikkukuntien sote-vastuuseen perustuva nykymalli estää palvelutapojen ja palveluverkoston muuttumista vastaamaan muuttoliikettä ja tekniikan mahdollisuuksien hyödyntämistä. Ongelma syntyy enimmäkseen muualla maassa, mutta jämähtämisen lasku kiepsahtaa paljolti Uudellemaalle kuntien valtionosuuksien ja verotulontasauksen kautta. Muun maan tehottomuus palautuu nopeasti uusmaalaisten veronmaksajien ongelmaksi.

Erityissairaanhoidossa nykymalli on epäterve Uudellamaallakin. Olen itsekin aikanaan käsitellyt Espoon kaupunginhallituksessa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ehdotuksia menolisäyksistä kesken vuoden. Käytännössä ne ovat lisälaskuja, joita kaupungit eivät voi estää. Sairaanhoitopiirissä tehdään hyvää työtä, mutta organisaatiolle muodostuu aina myös oma intressi. Nykyisessä rakenteessa sairaanhoitopiirien intressiä toteutetaan aika lailla vailla omistajan ääntä. Maakuntapäättäjien vastuu olisi suorempi ja avoimempi.

Laajempien hartijoiden tarve on ilmeinen. Tällä vuosikymmenellä lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat ehtineet osallistua tällä vuosikymmenellä viriteltyihin pakettiratkaisuihin, joissa on yritetty joko yhdistää kunnat tarpeeksi suuriksi, muodostaa riittävän vahvat kuntayhtymät yhdistämään eri terveydenhuoltopalvelut tai nyt sitten luoda erillinen maakuntien taso, joka ottaa suoran vastuun sosiaali- ja terveydenhuollosta kokonaisuutena. Riittävää kuntaliitosten vyöryä ei tähän maahan synny.  Jäljelle jäävistä vaihtoehdoista itsenäiset maakunnat ei ole kuntayhtymä-himmeleitä huonompi. Erityisesti se on ainoa, joka on viimein mahdollista saada aikaan. Muuten hartioiden laajentaminen jää väliin.

Toiseksi tämänkertaisen virityksen rahoitusmalli on Uudellemaalle varsin kohtuullinen. Julkisuudessa esitetyt kauhukuvat miljardien kuopasta Uudenmaan sote-rahoitukseen ovat vääristelyä. Maakuntien rahoitus tulee valtiolta lakiin sisältyvillä laskentasäännöillä. Parametrien saaminen kohdalleen oli tietysti aikanaan keskeinen väännön aihe hallituksessa.

Vuonna 2020 kaikkien maakuntien rahoitustaso perustuu edeltävään kustannustasoon vähennettynä 5 euron asukaskohtaisella tehostamisvaatimuksella. Vuoteen 2025 mennessä siirrytään asteittain tarvemuuttujiin perustuvaan laskentaan. Siirtymässä Uudenmaan suhteellinen osuus jopa paranee. Uudenmaan saama sote-rahoitus on vuonna 2025 nykyisellä tasolla suhteessa tarvemuuttujien ennustettuihin arvoihin. Monen maakunnan perustilanne on itse asiassa paljon huonompi. Mittakaavan vuoksi todettakoon, että vuodelle 2020 sovittu lähtötilanteen säästö on siis Uudellamaallakin alle 10 miljoonaa euroa eli käytännössä arviointivirheen mittaluokassa, kun Uudenmaan sote-kustannusten kokonaisuus on noin 5 miljardia euroa vuodessa.

Helsingin kaupunginhallituksen piiristä esitetty huoli rahoitusvajeesta perustuu ilmeisesti arvioon siitä, että Uudenmaan sote-kulut olisivat nousemassa selvästi enemmän kuin maakuntamallissa on rahoituksen tasoksi määritetty.  Jos arvioi näin, sanoo samalla, että meillä Uudellamaalla olisi edessä rajut veronkorotukset tilanteessa, jossa tätä uudistusta ei tehtäisi.

Kolmanneksi pidän varmana, että sote:n ”kulukannustimia” tullaan hiomaan moneen kertaan riippumatta siitä, miten ne nyt kirjoitetaan. Tarkoitan tällä niitä sääntöjä, joiden mukaisesti sosiaali- ja terveyspalveluita myyvät yritykset saavat maakunnalta rahaa valinnanvapausmallin piirissä ja sääntöjä, joiden puitteissa maakunta kilpailuttaa ulkoistamiaan töitä. Missä määrin pitäisi maksaa ”asiakkaiden vaivoista” ja suoritteista, jottei synny kiusausta houkutella asiakkaiksi lähinnä terveimpiä? Missä määrin pitäisi kuitenkin maksaa itse asiakkuudesta eikä suoritteista, jotta sote-firman kannattaa välttää turhia hoitoja, hoitaa tarpeelliset suoritteet halvalla ja käyttää luovuuttaan siihen, miten asiakkaat pidetään terveinä, ettei hoitoja tarvita? Patenttivastausta näihin kysymyksiin ei ole maailmallakaan olemassa. Ruotsissa valinnanvapautta alettiin rakentaa yli kymmenen vuotta sitten. Parametrejä on muuteltu moneen kertaan.

Arvostamani kansanedustaja Elina Lepomäen kritiikin ydin on nähdäkseni ollut juuri mainittujen kulukannustimien ongelmissa. Niissä onkin varmasti puutteita. Väitän, että kertoimia on mahdotonta saada piirustuspöydän ääressä kerralla kohdalleen. Niitä täytyy korjata, kun saadaan kokemusta miten sote-markkina Suomen olosuhteissa alkaa elävässä elämässä toimia.

***

Minusta sote-uudistusta pitää arvioida ennen kaikkea kustannusten hallinnan kannalta. Minusta uudistus täyttää minimiedellytykset, joiden avulla päästään eteenpäin purkamaan nykytilan pahenevia ongelmia. Itse näen kohtalonkysymyksinä ennen kaikkea sen, minkälaiset ammattijohtajat maakuntiin saadaan ja toisaalta sen, annetaanko maakuntiin kohdistuvan tiukan budjettirajoitteen toimia.

On tärkeää, että malli on tarpeeksi selkeä, että maakuntien sote-puolen ammattijohtajiksi hakeutuu parhaita henkilöitä. Jos toteuttajat ovat kolmossarjaa, hyväkin malli kompuroi. Vastuukysymysten kannalta maakuntamalli on huomattavasti selkeämpi ja tarjoaa vahvemman mandaatin johtajillensa kuin tähän asti sommitellut kuntayhtymämallit.

Ja toisaalta onko poliitikoilla malttia siinä vaiheessa, kun joku maakunta yrittää ylittää budjettinsa vedoten lakisääteisiin velvoitteisiin. Pidän tärkeänä saavutuksena pakettiin kirjattuja sääntöjä, joiden mukaan käynnistyy kriisimaakuntamenettely ja viime kädessä maakunnan liittäminen naapuriinsa, jos se ei selviydy annetuilla rahoilla. Tässä vaiheessa on riski, että eduskunnassa hermo pettää ja maakuntien budjetteja löysätään lakeja muuttamalla. Kun sen tekee kerran, saa tehdä pian uudestaan. Toivottavasti eduskunta tiedostaa, että olemme hyväksymässä erittäin kustannustietoista mallia, jonka toteuttaminen tulee vaatimaan ryhtiä ja vastuullisuutta. Itse mallille tämä tiukkuus on kokoomuslaisten arvojen valossa kunniaksi.

Kai Mykkänen

Kai Mykkänen

Kai Mykkänen on sisäministeri.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt