Jukka Kopra HS:lle: Tätä kieltä Moskova ymmärtää

Kansanedustajan mukaan sotamateriaalituotanto pitäisi kaksin- tai kolminkertaistaa.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan eurooppalaisen asetuotannon määrää tulee kasvattaa. Hän kertoo Helsingin Sanomille Ukrainan sodan voivan vaikuttaa eurooppalaisten valtioiden asevarastoiden tyhjentymiseen.

– Meidän pitää tukea jatkossakin Ukrainaa, mutta kun me lähetämme tavaraa riittävän pitkään varastoista, se jossain vaiheessa loppuu, jos sinne ei saada lisää tavaraa, Kopra perustelee.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa sotamateriaalituotannon tulisi olla voimakkaammin myös Euroopan unionin agendalla.

– Jos me tehtäisiin riittävän määrätietoisesti varusteluryntäys, se on sellaista kieltä, mitä Moskovassa ymmärretään, Jukka Kopra sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) nosti eurooppalaisen aseteollisuuden tuotannon tason esille vierailullaan Kiovassa aiemmin tällä viikolla. Orpo pitää aseteollisuuden kapasiteettia liian alhaisena.

– Täytyy ajatella myös jatkoa ja tämä olisi yksi niitä, millä me saadaan nostettua kapasiteettia Ukrainassa tai muualla Euroopassa, Orpo toteaa.

– Sota loppuu jonain päivänä, mutta uhka ei väisty.

Suurta haupitsia voidaan käyttää voimakasta tulenkäyttöä edellyttäviä kohteita vastaan.
Venäläinen evp-upseeri puhui radiossa suunsa puhtaaksi Venäjän armeijan heikosta tilasta, jota läpäisee kaiken kattava valehtelu.
Europarlamentaarikko kehottaa Eurooppaa tutkimaan historiaa.
Mainos