Forecan mukaan lämmin sää näyttää jatkuvan ensi viikon puolelle. Sade- ja ukkoskuurot ovat kuitenkin yleistymässä.
– Ennusteet ovat epätietoisia siitä, pysyykö poutaisen ja helteisen sään tuova korkeapaine Suomen yllä, vai pääseekö meille epävakaisempaa ja mahdollisesti viileämpääkin säätä ainakin osaan maata, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.
– Edelliset ennusteet kallistuivat sateisempaan suuntaan, mutta torstaina aamulla päivittyneen ennusteen mukaan ukkossateita tulisi vain paikoin ja suurimmassa osassa maata aurinkoinen ja kuuma sää jatkuisi juhannuksenakin. Mikäli juhannuksena Suomeen pääsee sateita, niiden yhteydessä voi olla lämmön takia mahdollisuuksia rajuihinkin ukkosiin.
Hellelämpötiloja on odotettavissa laajalti. Tämän hetken ennusteissa jopa 30 asteen raja voi ylittyä niin juhannusaattona kuin -päivänäkin.
– Juhannuksena kolmenkympin helteet ja jopa rajut ukkoset taistelevat Suomen pinta-alasta. Vielä ei tiedetä, kallistuuko sää lopulta jommallekummalle puolelle vai onko Suomessa mahdollisesti juhannuksena näitä molempia, Rinne avaa.





