Vihreiden entinen kansanedustaja Jani Toivola kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa esseessään toivovansa, että SDP:n kansanedustaja Ville Merisen käynnistämä keskustelu häirinnästä on ”muutoksen alku eduskuntainstituutiolle”.
– Kyse ei ole vain esille nousseista tapauksista, vaan laajemmin siitä kulttuurista, jossa eduskunnassa toimitaan ja tehdään politiikkaa sekä sen heijastusvaikutuksista koko yhteiskuntaan, Toivola toteaa.
Jani Toivola toimi kansanedustajana vuosina 2011–2019. Hänen mukaansa ongelmia oli myös vihreiden eduskuntaryhmässä.
– Kahdeksan vuoden kokemuksella voin sanoa, että eduskunta on kaksijakoinen ja arvaamaton paikka. Todistin toistuvasti huonoa johtamista ja lyhyttä pinnaa sekä omassa ryhmässäni että eri valiokunnissa. Jatkuva konfliktin pelko tai sen keskellä työskentely veivät voimia, hän kertoo.
Toivola kertoo kirjoituksessaan, miksi häirinnästä tai epäasiallisesta käytöksestä on usein vaiettu.
– Jokainen edustaja toimii kansan mandaatilla ja on näin ollen lähes koskematon. Siksi ongelmia hyssytellään. Usein niin tekevät ne, jotka käyttävät paljon valtaa. Pahimmassa tapauksessa omakin todellisuus hämärtyy. Kuvittelenko vain? Muut tuntuvat kestävän, joten ehkä tämä kuuluu politiikkaan, hän kirjoittaa.
– Se, että tulee kohdelluksi epäasiallisesti, ei takaa omaa puhtoisuutta. On mahdollista olla sekä uhri että tekijä tai vähintään vaikenemisen kautta mahdollistaja. Pelko levittäytyy niihinkin, jotka seuraavat sivusta. Ehkä olen itsekin syyllistynyt epämiellyttävän ilmapiirin luomiseen eduskunnassa.
Toivola toteaa, että ”valtaa pitävät ovat omassa kastissaan”.
– Kansanedustajien ja ministerien ympärillä ollaan aina varpaillaan. Seurataan jokaista liikettä, pyritään ennakoimaan ja pelätään pahinta, hän kuvailee.
Toivola kuvailee politiikan maailmaa ja eduskunnan kulttuuria melko synkäksi.
– Eduskuntaa painaa sen pitkä historia. Monia perinteitä ja tapoja ei osata tai uskalleta kyseenalaistaa, koska pelkona on koko rakennelman sortuminen. Näin eduskunnassa paljon asioita, joita kukaan ei tuntunut allekirjoittavan. Usein tuntui kuin talossa elettäisiin menneisyyden haamujen kahleissa, hän kirjoittaa.
– Itse olen tällä hetkellä enemmän huolissani poliittisesta kulttuurista kuin talossa tehtävistä päätöksistä. Eduskunnassa korostuvat kova peli ja selkään puukottaminen. Niistä näyttää tulleen itsestään selvästi osa demokratiaa, politiikan analyysiä ja jopa sen palkitsemisjärjestelmää.
