Israelin suunnitelma koko Gazan kaistan miehittämiseksi pakottaisi maan puolustusvoimat venymään äärimmilleen, kertoo Wall Street Journal.
Paikallisten viranomaisten mukaan suunnitelman alkuvaiheessa Israel ottaisi haltuunsa vain kaistan pohjoisosassa sijaitsevan Gazan kaupungin. Se kertoo rajoitteista, jotka tulevat hillitsemään sotilasoperaatioiden vauhtia ja laajuutta.
Gazan kaupunki on kaistan pohjoisosan suurin asutuskeskus, jossa asuu satojatuhansia ihmisiä. Sen rakennusten alla risteilee verkko terrorijärjestö Hamasin käyttämiä maanalaisia tunneleita, joissa ainakin osan Hamasin kaappaamista panttivangeista uskotaan olevan.
Tehtävä ei ole helppo. Asiantuntijoiden mukaan operaatio voisikin kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Lähes kaksi vuotta sotaa on väsyttänyt ison osan joukoista, ja kotirintamalla halu jatkaa sotaa heikkenee. Pääministeri Benjamin Netanjahu saattaakin toivoa, että hyökkäys ajaisi Hamasin neuvottelypöytään.
Nopea hyökkäys vaatisi kuitenkin kymmeniätuhansia sotilaita, eli useita divisioonia, uskoo prikaatikenraali evp Amir Avivi. Hitaampi eteneminen taas säästäisi resursseja.
– Israel yrittää löytää tasapainon, keskittyen kriittiseen alueeseen. Ei vallata kaikkea, Avivi sanoo.
Ajatuspaja INSS:n tutkijan Yoel Guzanskyn mukaan tämäkin tavoite saattaa olla liian kunnianhimoinen. Samaa mieltä on maan omat puolustusvoimat. Niiden komentajan Eyal Zamirin mukaan joukot tarvitsevat lepoa, varoittaen päättäjiä astumasta Hamasin ansaan.
Asiantuntijat arvelevatkin, että juuri miesvoiman puute on tällä hetkellä Israelin suurin heikkous. Upseerien mukaan on yhä vaikeampaa saada reserviläisiä osallistumaan taisteluihin Gazassa. Viime viikkoina Gazasta onkin jouduttu vetämään pois sotilaita.
Nähtäväksi jää, onnistuuko Israel tavoitteessaan. Moni ajattelee maan olevan puun ja kuoren välissä.
– Ehkä Israel ryntää kohti sotilaallista toimintaa, joka voi osoittautua virheeksi. Mutta ei ole paljon muita vaihtoehtoja, tiivistää entinen Gazan divisioonan komentaja Israel Ziv.





