Vallankumouskaarti Iranissa iski eläintieteilijöihin

Vankilassa kidutettuja tutkijoita syytetään vakoilusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdeksää vakoilusta syytettyä eläintieteilijää uhkaa Iranissa pitkä vankeusrangaistus tai kuolemantuomio, kertoo Washington Post.

Persian Wildlife Heritage Foundation -säätiön tavoitteena oli selvittää äärimmäisen uhanalaisen aasiangepardin tilannetta maan keskiosissa. Ulkomaisesti rahoitetulle projektille oli hankittu luvat Iranin viranomaisilta, ja ryhmä oli ehtinyt asentaa kameroita seitsemään eri maakuntaan.

Iranin vallankumouskaarti kiinnitti huomionsa iranilaistutkijoiden työhön ja määräsi ryhmän pidätettäväksi viime vuoden puolella. Neljää henkilöä syytetään ”korruption levittämisestä”, josta voidaan tuomita kuolemaan. Neljää muuta uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeustuomio.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tutkijoita on mahdollisesti kidutettu vankeusaikana. Säätiön johtaja Kavous Seyed-Emami teki viranomaisten mukaan itsemurhan vankilassa.

Tieteellisen tutkimuksen arvioidaan joutuneen Iranissa yhä ahtaammalle islamistisen hallinnon paineessa. Esimerkiksi rahoitus- ja muut yhteydet ulkomaille nähdään epäilyttävinä ja mahdollisina merkkeinä vakoilusta.

Vallankumouskaarti on ottanut viime vuosina kohteekseen tutkijoita, yritysjohtajia ja kaksoiskansalaisia. Vaino on vaikeuttanut yhä kärjistyvän kuivuuden ja muiden ympäristöongelmien torjumisessa.

Yli 350 akateemikkoa eri puolilta maailmaa on vedonnut Iranin ylimpään johtajaan ajatollah Ali Khameneihin eläintieteilijöiden vapauttamisen puolesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)