Kovat tuulet voivat aiheuttaa häiriöitä ulkoilmatapahtumissa maan etelä- ja keskiosassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ilmatieteen laitos varoittaa voimakkaista puuskista

Tuuli voimistuu sunnuntaina aamupäivän aikana lännestä alkaen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kovat tuulet voivat aiheuttaa häiriöitä ulkoilmatapahtumissa maan etelä- ja keskiosassa sunnuntaina, varoittaa Ilmatieteen laitos.

Tuulenpuuskat voivat voimistua paikoin myrskylukemiin.

Ilmatieteen laitoksen perjantaina 27.6. tekemän ennusteen mukaan sää on sunnuntaina erittäin tuulista maan etelä- ja keskiosassa. Suomen yli itään kulkeva matalapaine voimistaa lännen ja luoteen välisen tuulen puuskat paikoin vaarallisen voimakkaiksi. Tuuli voi kaataa puita ja väliaikaisia rakennelmia, kuten telttoja ja telineitä.

– Ulkoilmatapahtumissa on syytä olla tarkkana sunnuntaina. Kaikkein kovimpien puuskien esiintymisalue on näillä näkymin Uudeltamaalta Hämeeseen ja Keski-Suomea kohti, mutta muuallakin kyllä puhaltaa lujaa, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo sanoo tiedotteessa.

Tuuli voimistuu sunnuntaina aamupäivän aikana lännestä alkaen. Kaikkein voimakkaimmat, mahdollisesti myrskylukemiin yltävät tuulenpuuskat ajoittunevat iltapäivään. Iltaa kohti kovimmat tuulet siirtyvät vähitellen Kaakkois-Suomeen, ja samalla tuuli alkaa heiketä lännessä.

Maanantaina luoteistuulen ennustetaan kuitenkin voimistuvan uudelleen maan etelä- ja länsiosassa.

Matalapaineeseen liittyvä vesisadealue pyyhkäisee sunnuntaiaamun ja -päivän aikana maan etelä- ja keskiosan yli. Aivan eteläisimmässä Suomessa voi päivällä, varsinaisen sadealueen jo mentyä, esiintyä myös ukkoskuuroja. Idässä ja pohjoisessa melko runsas sade voi jatkua monin paikoin vielä maanantaina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)