Joka toinen eduskunnasta pudonnut kansanedustaja nostaa sopeutumisrahaa, Iltalehti kertoo.
Kevan tietojen mukaan joulukuussa sopeutumisrahaa nostavia kansanedustajia oli yhteensä 24. Suurin osa heistä aloitti sopeutumisrahan nostamisen heti huhti-toukokuussa 2019.
Sopeutumisrahaa nostaviin kansanedustajiin kuuluvat Iltalehden mukaan esimerkiksi vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto sekä sinisten entinen kansanedustaja Reijo Hongisto. Heistä molemmat ovat nostaneet sopeutumisrahaa, vaikka ovat töissä samanaikaisesti.
Touko Aalto on työskennellyt toukokuun alusta asti osa-aikaisena konsulttiyhtiö Gesund Partnersilla. Hän on nostanut sopeutumisrahaa palkan lisäksi noin 2[nbsp]100 euroa kuussa.
Poliisin työhön palannut, entinen sinisten kansanedustaja Reijo Hongisto on tehnyt poliisin töitä osa-aikaisesti, mikä mahdollistaa sopeutumisrahan nostamisen. Jos Hongisto olisi palannut poliisiksi 100 prosentin työajalla, olisi hän saanut palkkaa noin 2[nbsp]900 euroa kuukaudessa. Järjestelyn ansiosta Hongisto ansaitsee yhteensä noin 3[nbsp]500 euroa kuukaudessa, tekemällä puolet vähemmän töitä.
Entisten hallituspuolueiden edustajista sopeutumisrahaa nostivat lisäksi Simon Elo (sin.), Tiina Elovaara (sin.), Pirkko Mattila (sin.) Jussi Niinistö (sin.), Jari Lindström (sin.), Sampo Terho (sin.), Matti Torvinen (sin.), Pertti Hakanen (kesk.), Marisanna Jarva (kesk.) Harri Jaskari (kok.), Timo Korhonen (kesk.), Susanna Koski (kok.), Eeva-Maria Maijala (kesk.), Markku Pakkanen (kesk.), Aila Paloniemi (kesk.), Juha Rehula (kesk.), Veera Ruoho (kok.) ja Kaj Turunen (kok.).
Oppositiopuolueiden entisistä edustajista näin tekivät Johanna Karimäki (vihr.), Jyrki Kasvi (vihr.), Mikaela Nylander (r.) ja Yanar Ozan (vihr.).
Alle 65-vuotiaista entisistä kansanedustajista sopeutumisrahan hakematta jätti vain kahdeksan edustajaa. He ovat Ilkka Kantola (sd.), Kari Kulmala (sin.), Sari Raassina (kok.), Mika Raatikainen (ps.), Eero Suutari (kok.), Satu Taavitsainen (sd.), Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Eerikki Viljanen (kesk.).





