Verkkouutiset

Lennokki-iskun jälkiä korjailtiin Moskovassa 30. toukokuuta 2023. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / KIRILL KUDRYAVTSEV

Hyökkääjän ex-komentaja kysyy: Mikä on suunnitelma?

Igor Girkinin mukaan kansalle kerrottuun "erikoissotilasoperaatioon" eivät kuulu lennokki-iskut Moskovaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2014 Donbasin ”kapinan” aloittanut, murhista elinkautisen saanut ja terrorismista etsintäkuulutettu entinen venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin harmittelee venäläisten sotabloggarikanavien levittävän ”presidentinkanslian käsikirjoitusta” noudattavia väitteitä Moskovan lennokki-iskuista.

Esimerkiksi suositulla venäläisellä Rybar-kanavalla on jaettu Moskovan kaupunginduuman edustajan Andrei Medvedevin kirjoitusta siitä, kuinka Moskovaan tehty lennokki-iskun oli merkityksetön, koska historiansa aikana Moskova on ”aina selvinnyt kaikesta, kukistanut kaikki, pureskellut ja sylkenyt pois vihollisensa”. Samoin kanavalla on korostettu, kuinka ”kaupunki toimii normaalisti ja vahingot korjataan”.

– Mutta esimerkiksi heinäkuussa 1941 kukaan ei vakuutellut moskovalaisia siitä, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan. — Päinvastoin neuvostopropaganda korosti, että ”ei ole enää mitään mihin perääntyä, takanamme on Moskova”, vertaa Girkin Telegram-kanavallaan.

Girkin päivittelee, ettei tuolloin Neuvostoliitossa vedottu siihen, etteivät jo esikaupunkeihin ehtineet saksalaiset tuo mukanaan mitään sellaista, mitä ei olisi aiemmin koettu. Valtasivathan puolalaiset Kremlin Sekasorron aikana (1598–1613) tai Napoleon vuonna 1812, jolloin kaupunki lisäksi paloi maan tasalle.

– Ukrainan hyökkäysten voima ei perustu aiheutetun tuhon määrään, vaan siihen, että maan johto ei luvannut sotaa vaan SVO:n [erikoissotilasoperaation].

Girkin valittaa, ettei hänen ja monen muun mielestä ”erikoissotilasoperaation” kuulu iskut strategisesti tärkeää Engelsin lentotukikohtaa tai Moskovaa vastaan. Viime joulukuussa tehtiin lennokki-isku Engelsin lentokentälle, mistä Verkkouutiset kertoi tuolloin tässä.

Kaiken lisäksi Moskovassa on ollut ”neuvostoajoista lähtien Venäjän parhaat ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmät”.

– Ja vielä nytkin johto puhuu jostain heidän mysteerisistä suunnitelmistaan, joiden mukaan SVO sujuu. Ja tulee ilmi, että johtomme puheet (ja heidän vaikenemisensa) ei vastaa todellisuutta mitenkään.

Girkin sanoo ”psykologisen iskun” tulevan juuri tästä epäselvyydestä ja tietämättömyydestä.

– Rehellisen keskustelun puuttuessa yhteiskunnastamme meitä epämääräisesti lohdutellaan Napoleonin Moskovan-valtauksella: ei mitään vakavaa, kaikki sujuu suunnitelman mukaisesti. MIKÄ ON TODELLINEN SUUNNITELMA? Mitä muuta voi tämä suunnitelma vihjata kuin, että ukrainalaiset valtaavat Kremlin?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)