The Wall Street Journalin mukaan Nokia julkaisee kuusi uutta laitetta. Joukossa kerrotaan olevan myös odotetun tablettitietokoneen.
Nokian odotetaan julkistavan myös uusia suurinäyttöisiä älypuhelimia. Engadget-sivusto uutisoi, että uusia puhelinmalleja olisi vuodettu kiinalaisen puhelinkaupan sivustolle. Lumia 1520 -uutuuspuhelimessa olisi sivuston mukaan muun muassa 20 megapikselin kamera ja kuusituumainen näyttö.
Microsoft ilmoitti ostavansa Nokian matkapuhelinliiketoiminnan syyskuun alussa. Kauppahinnaksi kerrottiin 5,44 miljardilla euroa.
Nokian tiedotustilaisuus voi jäädä kilpailija varjoon, sillä Applen odotetaan julkistavan uuden iPad-mallin niin ikään tiistaina.





