Kun hirvi ryntää tielle, se yleensä jatkaa päättäväisesti tien yli. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Hirvivaara-alueet otettava tosissaan – syksyllä kolaririski kasvaa merkittävästi

Ajonopeuden hidastaminen hirvivaara-alueella on paras tapa välttää kolari.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syksyn saapuessa hirvieläinten liikehdintä lisääntyy, mikä kasvattaa riskiä törmätä hirveen erityisesti hämärän aikaan. Liikenneturva korostaa, että hirvivaara-alueella on tärkeää alentaa ajonopeutta onnettomuuden välttämiseksi.

Hirvet ovat aktiivisia etenkin auringonlaskun ja -nousun aikaan, jolloin ne saattavat yllättää kuljettajan tiellä. Suurin kolaririski on tunti ennen auringonnousua ja tunti auringonlaskun jälkeen. Hirvien liikkeelle lähtö liittyy kesälaitumilta talvilaitumille siirtymiseen ja erityisesti kiima-aikaan syksyllä.

Tilastokeskuksen riistaonnettomuustilastojen mukaan viime vuonna hirvionnettomuuksia tapahtui noin 1 500. Yli neljännes onnettomuuksista tapahtui syys-lokakuussa.

Huolehdi näkyvyydestä ja hiljennä hirvivaara-alueella

Hirvieläinonnettomuuksista lähes kaksi kolmasosaa ajetaan hämärässä tai pimeässä. Kaukovalojen tehokas käyttö parantaa hirvien havaitsemista, ja niiden käyttö on suositeltavaa heti hämärän laskeuduttua.

Lisäksi on tärkeää hidastaa vauhtia ja pitää riittävä turvaväli edellä ajavaan autoon, jotta reaktioaikaa jää enemmän, jos hirvi ilmestyy tielle.

– Hirvikolarit tapahtuvat usein, kun kuljettajan huomio on herpaantunut tai kun näkyvyys on heikko. Tällöin tielle säntäävää hirveä on vaikeampi havainnoida, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara huomauttaa.

– Hirvet liikkuvat tyypillisesti hirvivaara-alueilla. Näillä alueilla tulisi hiljentää ajonopeutta ja seurata tarkemmin pientareita, metsän laitoja ja paikkoja, joissa riista-aidat alkavat tai loppuvat, Elovaara muistuttaa.

Hirvivaaramerkkiä ei ole asetettu turhaan

Merkin vaikutusalueella hirvivaara on määritelty erityisen suureksi onnettomuustilastojen, hirvien ylityspaikkatutkimusten sekä liikennettä ja eläinkantaa koskevien tietojen pohjalta.

Kun hirvi ryntää tielle, se yleensä jatkaa päättäväisesti tien yli. Siksi väistäminen kannattaa tehdä hirven takapään puolelta, mikäli mahdollista.

– Hirvikolari on vältettävissä perusasioilla. Maltillinen ajonopeus, ajamiseen keskittyminen ja riittävä turvaväli voivat pelastaa onnettomuudelta. Muista myös, että siellä missä on yksi hirvi, on usein toinenkin. Hidasta heti, jos näet hirven, vaikka se vain seisoisi paikoillaan, Elovaara ohjeistaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)