Viron ulkoministeriö on kutsunut keskiviikkona 8. toukokuuta Venäjän asiainhoitajan puhutteluun GPS-häirinnän vuoksi. Asiasta uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR.
– Venäjän satelliittinavigointijärjestelmän häirintä on vain lisääntynyt ajan kuluessa, mikä on aiheuttanut hämmennystä ja vaikuttanut voimakkaasti siviili-ilmailuun. Tämä Venäjän toiminta on vastoin Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) sääntelyä, jotka kieltävät tällaisten häiriöiden aiheuttamisen, ja välitimme tämän viestin Venäjän asiainhoitajalle, Viron ulkoministeri Margus Tsahkna sanoi ministeriön tiedotteessa.
Tsahknan mukaan GPS-häirintä on osa Venäjän hybriditoimintaa. Toiminta haittaa Tsahknan mukaan arkea sekä uhkaa turvallisuutta samoin kuin Venäjän muut järjestämät väkivaltaiset välikohtaiset, kyberhyökkäykset ja informaatiokampanjat.
Tsahkna sanoo, että häiriöt ovat aiheuttaneet vakavia vahinkoja alueen lentoliikenteelle, joista selkein esimerkki on Helsingin ja Tarton välisten lentojen keskeyttäminen.
Häirinnästä on Tsahknan mukaan keskustelut myös Natossa tällä viikolla.