Tieliikenteeseen hyvä varata perjantaina normaalia enemmän aikaa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Fintraffic kehottaa ottamaan käyttöön kimppakyydit

Poliittisten lakkojen odotetaan aiheuttavan laajoja vaikutuksia kaikessa liikenteessä loppuviikon aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kun joukkoliikenteen vuoroja jää kulkematta, etenkin tieliikenteessä on syytä varautua kasvaviin liikennemääriin ja mahdollisiin jonoutumisiin. Suurimmat vaikutukset lakoilla on liikenteeseen perjantaina, mutta jo torstaina vaikutuksia näkyy muun muassa lentoliikenteessä.

Liikennettä maalla, merellä ja ilmassa ohjaava Fintraffic kokosi yhteen lakkojen odotettavissa olevat vaikutukset eri liikennemuodoissa. Reaaliaikaisesti liikennetilannetta voi seurata Fintraffic Mobiili -sovelluksesta.

Loppuviikon lakkojen ennustetaan heijastelevan maantieliikenteen määriin. Fintraffic muistuttaa, että maanteillä voi esiintyä jonoutumista etenkin työmatkaliikenteen ruuhka-aikoina, kun ihmiset korvaavat joukkoliikenteen käyttöä yksityisautoilulla.

– Autoilijoiden kannattaa suosia perjantaina erityisesti kimppakyytejä ja mahdollisuuksien mukaan ajoittaa liikkumistaan vilkkaimpien työmatka-aikojen ulkopuolelle. Myös etätyöskentely, jos se on mahdollista, on nyt hyvä vaihtoehto. Lisäksi turhaa autoilua on hyvä välttää, jotta liikenne maanteillä saadaan sujumaan mahdollisimman turvallisesti, ohjeistaa Fintrafficin tieliikennekeskuksesta päivystävä päällikkö Tuuli Salonen.

Suomen raideliikenne pysähtyy yöjunia lukuun ottamatta

Rautatiealan Unioni RAU:n poliittinen lakko pysäyttää junaliikenteen perjantaina 2.2. klo 0.00–23.59. Kaikki kauko- ja lähijunavuorot on peruttu lakon ajalta. Lakko ei vaikuta kuitenkaan kaukoliikenteen yöjuniin, vaan ne ajetaan normaalisti.

On mahdollista, että lakolla on heijastusvaikutuksia liikenteeseen myös varsinaisen lakkoajankohdan ulkopuolella.

Opas.matka.fi -palvelu näyttää lakon aikana operoitavan junaliikenteen. Perutut junat eivät näy palvelussa lainkaan. Bussiliikenteen osalta peruutukset näkyvät sitä mukaa kun päätöksiä peruttavista vuoroista tehdään.

Lakko pysäyttää myös metrot, raitiovaunut sekä pääkaupunkiseudun paikallisjunat. Paikallisliikenteen vuoroista saa lisätietoa eri alueiden liikenteen operaattoreilta.

Lentoliikenne toimii rajoitetusti

Poliittisella lakolla on laajat vaikutukset Suomen lentoliikenteeseen ja lentoasemien toimintaan. Useimmilla Suomen lentoasemilla on merkittäviä kapasiteettirajoituksia.

Lakon vaikutukset näkyvät lentoasemilla sekä ennen että jälkeen lakon muun muassa kasvaneina matkustajamäärinä matkustajien siirtäessä matkaansa. Lentoasemilla lennonvarmistuspalvelua tarjotaan liikenteelle kysynnän mukaisesti.

Tämänhetkisen tiedon mukaan seuraaville lentoasemille ei ole lakon aikana liikennettä lainkaan: Joensuu, Kajaani, Kemi-Tornio, Kokkola-Pietarsaari, Pori ja Savonlinna.

Seuraavilla lentoasemilla on lakon vuoksi kapasiteettirajoituksia: Helsinki-Vantaa, Ivalo, Jyväskylä, Kittilä, Kuopio, Kuusamo, Oulu, Rovaniemi, Tampere-Pirkkala, Turku ja Vaasa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)