Britannian ydinpelote nojaa ydinsukellusveneisiin. HMS Ambush vuonna 2010. / UK CROWN

Euroopan ydinasepelote siirtyy uuteen aikaan – asiantuntija näkee käänteen syvyyden

Halukkaiden koalitio ja kahden ydinasevallan yhteistyö on kuin mannerlaatan siirtymä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannia ja Ranska ovat sopineet ydinasepelotteensa yhtenäistämisestä. Britannian pääministeri Keir Starmer ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoittivat asiasta torstaina.

Yhteistyö Euroopan suurten ydinasepolitiikassa tarkoittaa, että jos Eurooppaa kohtaisi äärimmäinen uhka, Britannia ja Ranska voisivat yhdistää ydinaseensa. Maat sitoutuivat myös koordinoimaan ydinasepolitiikkaansa ja yhtenäistämään ydindoktriinejaan.

Asiasta kertoo esimerkiksi New York Times. Northwoodin julistukseksi ristitty yhteistyösopimus määrittää esimerkiksi sen, että maat perustavat ohjausryhmän. Sopimus linjaa, että molempien valtioiden ydinasevoimat ovat itsenäisiä, mutta niitä voidaan koordinoida jotta ne voivat yhdessä tukea ja vahvistaa Naton ja euroatlanttisen alueen turvallisuutta ja tasapainoa.

Ranskan ydinasepolitiikan kannalta sopimus on järisyttävä kuin mannerlaatan siirtymä, kuvailee Chatham Housen ja Euroopan turvallisuuspoliittisen tutkimusinstituutin Cepan tutkija Minna Ålander.

– Tämä on tektoninen muutos Ranskan ydinasepolitiikassa, joka on ollut tiukan suverneenia ja kansallista siinä määrin, että Ranska on tähän mennessä kieltäytynyt kaikista monenvälisistä koordinointimekanismeista ydinasepelotteen osalta, Ålander kirjoittaa Substack-sivullaan.

Britannialla on tiettävästi 225 ydintaistelukärkeä, ja Ranskalla hiukan enemmän eli 290. Yhteensä eurooppalaisilla ydinasevalloilla on siis vähän vähemmän ydintaistelukärkiä kuin maailman kolmanneksi suurimmalla ydinasevallalla Kiinalla, jolla on tiettävästi noin 600 ydintaistelukärkeä. Maailman johtavalla ydinasevallalla Venäjällä on julkisten lähteiden mukaan noin 5460, ja Yhdysvalloilla noin 5180 ydintaistelukärkeä.

Ålander kirjoittaakin, että Ranskan ja Britannian yhtenäinenkään ydinasepelote ei vedä vertoja Yhdysvalloille, jonka omia ydinaseita on sijoitettuna Saksaan. Mutta Ranska ja Britannia suunnittelevat muutakin: Financial Timesin lähteiden mukaan yhteisellä pöydällä ovat myös seuraavan sukupolven pitkän kantaman ja ilmasta ilmaan -ohjukset, mikroaaltoaseet ja häirintälaitteet droonien ja ohjusten torjuntaan sekä tekoälyn käyttö iskujen synkronoinnin tehostamiseksi.

Torstaina kokoontui myös Ukrainan tukemiseksi perustettu ”halukkaiden koalitio”. Ålander näkee yhteyden koalition ja Ranskan ja Britannian kahdenvälisen yhteistyön välillä, sillä Ranska ja Britannia asettuvat myös halukkaiden koalition johtoon. Koalitiolle perustetaan päämaja, joka sijoittuu vuorotellen Ranskaan ja Britanniaan vuosi kerrallaan.

Myös Yhdysvaltojen suhtautuminen vaikuttaa nyt positiiviselta. Ålanderin mukaan Yhdysvallat oli aiemmin sulkemassa oven Euroopan turvallisuuteen osallistumiselle, mutta ilmeisesti epäröi nyt ja yrittää nyt livahtaa takaisin. Yhdysvaltain edustajat osallistuivat koalition kokoukseen ensimmäistä kertaa. Paikalla olivat presidentin erityislähettiläs, kenraali Keith Kellogg, senaattori Lindsey Graham sekä senaattori Richard Blumenthal.

– Yhdessä nämä kaksi uutta elementtiä – Ranskan ja Ison-Britannian ydinaseiden koordinointi ja halukkaiden maiden koalition institutionalisointi – voivat muuttua hienovaraiseksi tavaksi kiertää olemassa olevia instituutioita, jotka toiminta on häiriytynyt tai jotka ovat riittämättömiä Ukrainan tukemisen ja Euroopan itsenäisen kapasiteetin lisäämisen tarpeiden täyttämiseksi, Ålander kirjoittaa.

Yhdysvaltojen kehityskuluista riippuen Nato saattaa menettää keskeisen asemansa Euroopan tärkeimpänä puolustus- ja turvallisuusjärjestelynä, ja silloin tällaiset vaihtoehdot voivat Ålanderin mukana olla käteviä.

– Molemmista voi tulla keskeisiä elementtejä uudessa eurooppalaisessa turvallisuusarkkitehtuurissa, nyt kun sitä rakennetaan ilman Yhdysvaltoja. Trumpin hallinnon on tunnustettava omat etunsa ja aloitettava rakentavampi yhteistyö. Mutta Eurooppa on selvästi matkalla.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)