Etätyö jakaa työpaikkoja – Johtaja: Tämä ratkaisee onnistumisen

Johtajien ja työntekijöiden näkemykset etätyön tehokkuudesta eroavat selvästi.
Miksi mennä toimistolle, jos työnteko sujuu yhtä hyvin tai paremmin etänä? Tätä asiaa moni etätöihin tykästynyt on pohtinut. PIXABAY
Miksi mennä toimistolle, jos työnteko sujuu yhtä hyvin tai paremmin etänä? Tätä asiaa moni etätöihin tykästynyt on pohtinut. PIXABAY

Johtajien ja työntekijöiden näkemykset etätyön tehokkuudesta poikkeavat selvästi toisistaan, kirjoittaa Suomalaisen työ -järjestön toimitusjohtaja Juhana Brotherus Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Ero näkyy sekä tuottavuuden arvioissa että etätyön pelisääntöjen selkeydessä.

Suomalaisen työn teettämässä tutkimuksessa vain 41 prosenttia johtajista arvioi etätyömahdollisuuksien parantaneen aikaansaavuutta, kun etätyötä tekevistä työntekijöistä näin kokee 80 prosenttia. Brotheruksen mukaan tämä viittaa siihen, että johto ja henkilöstö tarkastelevat työntekoa eri lähtökohdista.

Ero näkyy myös arjen käytännöissä. Työntekijöistä 41 prosenttia kokee etätyön pelisäännöt selkeiksi, kun johtajista näin ajattelee 64 prosenttia. Brotherus arvioi, että vaikka malleja on olemassa, niiden viestintä ei toimi kaikilla työpaikoilla.

Etätyön toimivuutta arvioitaessa keskeiseksi nousee työn luonne. Brotherus muistuttaa, että kasvokkain työskentelyllä on edelleen vahva rooli erityisesti ideoinnissa.

– Aineisto vahvistaa myös sen, minkä moni tietää kokemuksesta: parhaat ideat syntyvät usein kasvokkain.

– Tästä on silti liian helppo tehdä väärä johtopäätös. Se, että ideointi toimii usein parhaiten toimistolla, ei tarkoita, että kaikki työ olisi siellä tehokkainta. Myös asiakkaiden tapaamiset, etäpalaverit ja välillä omaan rauhaan vetäytyminen voivat olla työn kannalta toimivia ratkaisuja, Brotherus huomauttaa.

Brotheruksen mukaan etätyökeskustelun painopiste on muuttunut. Kyse ei enää ole ensisijaisesti teknologiasta tai työn fyysisestä sijainnista, vaan johtamisesta ja luottamuksesta.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomalaisen työn työelämäindeksin perusteella johtaminen on Suomessa monin paikoin parempaa kuin julkisessa keskustelussa usein annetaan ymmärtää. Tämä asettaa kuitenkin uusia vaatimuksia sekä esihenkilöille että työntekijöille.

– Etätyökeskustelun ytimessä ei enää ole teknologia eikä edes työnteon paikka. Ytimessä ovat selvät pelisäännöt, luottamus ja johtaminen.

Brotherus katsoo, että tilanteen ratkaiseminen edellyttää sekä johtajilta uudenlaisia taitoja että työntekijöiltä yhteistyökykyä.

Keskustelu etätyöstä on käynyt kiivaana viime vuosien aikana, ja varsinkin työntekijöiden ja johtajien näkemykset poikkeavat toisistaan. Työntekijöiden läsnäoloa lisätäkseen monilla työpaikoilla on otettu käyttöön pakolliset toimistopäivät edes osaksi työviikkoa. Kaikki työntekijät eivät ole ottaneet kiristyneitä lähityövaatimuksia myönteisesti vastaan etenkään silloin, jos toimistolla työskentelyn ei nähdä tuovan mitään lisäarvoa työntekoon. Kynnys toimistolle tulolle voi olla korkea etenkin silloin, jos työnteko kokee työnteon sujuvan paremmin etänä kuin hälyisellä avokonttorilla.

Etätyön eduiksi nähdään ajansäästö ja joustavuus muun elämän kanssa. Euroopan komissio on hiljattain esittänyt etätöiden lisäämistä kansainvälisen energiakriisin hillitsemiseksi. Taustalla on se, että toimistotöissä ihmisten on mentävä fyysisesti työpaikalle, mikä lisää usein polttoaineiden kulutusta.

LUE MYÖS:
Yritysjohtaja tyrmää toimistopakon – merkki laiskasta johtamisesta

Kiellettiinkö sinulta etätyöt? Näillä aloilla se onnistuu silti

Etätyöstä tehtiin syntipukki, toimistopakko ei ratkaise ongelmia

24-vuotias mies ilmoittaa olevansa ylpeästi työtön.
Ansaittu tulo ja päiväraha ovat yhdessä enemmän kuin työttömälle maksettu päiväraha.
A-kassan mukaan työpaikkaa kannattaa hakea oman paikkakunnan ulkopuolelta.
Mainos