Ekonomistin mukaan keskustan sopeutuslistalta puuttuu miljardeja euroja

Taloustieteilijä Juha Tervalan vain harva puolueen esitys kelpaisi velkajarrulainsäädännön vaatimaksi sopeutustoimeksi.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen keskustan puoluekokouksessa Tampereella. STR / LEHTIKUVA / ANSSI TAKALA
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen keskustan puoluekokouksessa Tampereella. STR / LEHTIKUVA / ANSSI TAKALA

Puolueet ovat viime aikoina esittäneet tapoja, joilla ne tavoittelevat ensi hallituskaudella arviolta tarvittavia 8–11 miljardin euron sopeutuksia. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen avasi keskustan linjaa torstaina Ilta-Sanomissa.

SDP ja vihreät ovat jo painottaneet verosopeutusta.

– Puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo suoraan, että keskustan sopeutustoimista kaksi kolmasosaa olisi menoleikkauksia ja yksi kolmasosaa veronkiristyksiä. Se sopii oikein hyvin keskustan keskustaoikeistolaiseen linjaan, Helsingin yliopiston taloustieteen kandiohjelman johtaja, taloustieteilijä Juha Tervala sanoo Verkkouutisille.

Tervalan mielestä keskusta tarjoilee vähän konkretiaa, vaikka Kaikkonen selvensi sanomisiaan vielä perjantaina Helsingin Sanomille.

– Kaikkonen nimeää vain yhden toimenpiteen, jolla on hintalappu. Kulutuksen verottaminen on keskustan selkeä verotuksen painopistealue, mutta sen lisäksi Kaikkonen ei pysty tuomaan mitään selkeää esille, Tervala toteaa.

– Lista on ympäripyöreä. Jokaisen äänestäjän kuluttajansuoja vaatii, että puolueet tuovat selkeästi esille sen, mitä ne aikovat tehdä, jos pääsevät hallitukseen. Velkajarru tulee oikeasti voimaan, ja päätöksiä on tehtävä.

Keskustan listalla vain 832 miljoonan euron sopeutustoimi

Keskusta sopeuttaisi perumalla tällä hallituskaudella sovitun yhteisöveronalennuksen. Se toisi valtion kassaan 832 miljoonaa euroa.

– Luku on valtiovarainministeriön arvio. Se kelpaa velkajarruun, ja se on selkeä verosopeutustoimi, Tervala toteaa.

Se onkin Juha Tervalan mukaan ainoa keskustan toimi, jolle on selkeä hintalappu. Antti Kaikkonen haluaisi pysäyttää Länsirata-hankkeen ja uskoo, että tekoäly voi tuoda lisää 1,5 miljardia euroa julkishallintoon. Kumpikaan toimista ei kuitenkaan sovi velkajarrun vaatimaksi sopeutustoimeksi.

– Tekoälyn avulla julkishallinnosta saatavat 1,5 miljardin euron säästöt perustuvat keskustan omaan arvion. Toimi on kuitenkin rakenteellinen ja se ei sovi velkajarru-lainsäädännön kehykseen. Velkajarruun sopivat toimet vaativat veronkorotuksia tai menoleikkauksia, Tervala sanoo.

– Jos puolue ei pysty selkeästi identifioimaan, mitä menoluokkaa leikkaa, niin se ei kelpaa velkajarru-listalle.

Tervala huomauttaa, että samaan aikaan Kaikkonen puhuu siitä, että poliiseja, varhaiskasvattajia ja opettajia tarvitaan enemmän. Kaikkonenkin myöntää, että ne ovat ammatteja, joita tekoälyllä ei voida korvata. Keskustan listalla on enemmän menolisäyksiä. Puolue esimerkiksi peruisi kotitalousvähennyksen leikkauksen pysyvästi, kehittäisi uuden mallin aikuiskoulutustuen tilalle ja palauttaisi työttömyysturvan suojaosat.

Toinen toimi, joka ei kelpaa on Länsirata-hanke.

Poimintoja videosisällöistämme

– Jos hanke toteutuu, niin silloin tarvitaan lisää sopeutustoimia. Mutta hanketta ei ole vielä hyväksytty, ja tarvitsemme sopeutustoimia suhteessa aikaisempiin menoihin. Mahdollisen tulevan menon peruuttaminen ei ole sama asia kuin nykyisten menojen sopeuttaminen, Tervala sanoo.

– Länsirata-hankkeen pysäytys ei sovi menosopeutukseksi.

Myöskään Kaikkosen väläyttämät eläkesäästöt korkeakoulututkinnoista eivät sovellu velkajarrun vaatimaksi sopeutustoimeksi, ja niiden säästöt osuisivat vasta vuosikymmenten päähän.

Listalle jää kolme toimea: yhteisöveron alentamisen peruminen, sosiaaliturvan indeksikorotusten jäädytys ja kulutusverojen nosto.

– Kulutusverojen osalta kerrotaan vain suunta, mutta ei, mitä veroja nostettaisiin tai kuinka paljon. Sosiaaliturvan indeksikorotusten tekemättä jättäminen on velkajarruun hyväksyttävä keino, koska niiden suorat säästöt valtiolle on laskettavissa menolajeittain, Tervala sanoo.

– Yhteisöveron perumiselle on hintalappu, loput keskustan ehdottamista toimista ovat uskon varassa. Keskustalta jää tällä esityksellä sopeutustoimista puuttumaan kahdeksasta kymmeneen miljardia euroa.

Talouspolitiikasta uupuu pitkäjänteisyyttä

Suomalainen talouskeskustelu ei voi taloustieteilijän mielestä hyvin. Juha Tervalan mukaan yhteisöveron kevennyksen peruminen ei olisi järkevää. Sitä ovat väläytelleet SDP, vihreät ja viimeisenä keskusta. Se kertoo hänestä talouskeskustelun näköalattomuudesta.

– Se ei ole ollenkaan surkea toimenpide. Sopeutustoimien rinnalle tarvitaan talouskasvua tukevia toimenpiteitä. Yhteisöveron alennus tulee lisäämään yksityisiä investointeja, pääomaa ja työn tuottavuutta.  Toimenpide nostaa työn tuottavuutta, josta Suomessa on ollut puutetta. Työn tuottavuuden kasvu nostaa myös meidän reaalipalkkojamme, Tervala sanoo.

– Poliitikkojen ei pitäisi luoda epävarmuutta sen ympärille tuleeko veronkevennys vai ei. Epävarmuus haittaa taloutta, ja olisi tärkeää, että yritykset pystyvät suunnittelemaan toimintaansa vakaassa liiketoimintaympäristössä, jossa poliitikot eivät luo epävarmuutta soutamalla ja huopaamalla.

Velkajarru vaatii puolueita sitoutumaan menokuriin, mutta Tervala kaipaa puolueilta sopeutustoimien lisäksi keskustelua siitä, miten Suomen kasvu saadaan käyntiin.

– Emme tule selviämään pelkillä sopeutustoimilla. Kaipaamme keskustelua siitä, miten saamme Suomeen lisää inhimillistä ja taloudellista pääomaa, innovaatioita, vientiä ja talouskasvua.

Etujärjestön mukaan vastasyntyneiden sijoitustili voisi tuoda sijoittamisen nykyistä useamman perheen ulottuville.
Pankki näkee parhaat mahdollisuudet Yhdysvaltain ja Aasian markkinoilla.
Jokaisen säästöratkaisun vaikutusta lapsiperheisiin on puolueen mukaan arvioitava.
Mainos