Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja, ekonomisti Sami Pakarinen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä seuranneensa hämmentyneenä veronalennuksiin ja niiden itserahoitukseen kohdistuvaa arvostelua.
Hallitus päätti puoliväliriihessä keventää ansiotulon verotusta noin miljardilla eurolla 2026–2027. Lisäksi yritysten maksama yhteisövero laskee 20 prosentista 18 prosenttiin vuonna 2027. Opposition ja joidenkin talousasiantuntijoiden mukaan Suomella ei ole varaa näin isoihin veronalennuksiin.
– Nähdäänköhän missään muussa maassa talouskasvun vauhdittaminen ja veronalennukset näin negatiivisesti kuin Suomessa, Sami Pakarinen kysyy.
Veronalennuksia hallitus on perustellut epäsuorilla eli dynaamisilla vaikutuksilla talouskasvuun ja työllisyyteen. Niiden elpyminen vahvistaa myös julkista taloutta.
Sami Pakarinen ihmettelee arvostelua.
– Sekä tehty julkisen talouden sopeutus että kasvutoimet herättävät kritiikkiä. Eikö ainaisen kritiikin sijaan edes joskus olisi mukava kuulla uskottavia vaihtoehtoja, jotka myös auttavat tilanteeseen suht nopeasti?
EK:n johtaja toteaa, että ”Suomi tuntuu tarvitsevan vielä paljon rohkeutta uudistua”.
– Onneksi muutos parempaan on käynnissä ja hyvät vaikutukset tulevat näkymään ajastaan. Tämä on kannustava uutinen etenkin nuorten ja tulevien sukupolvien näkökulmasta.
On hämmentävää seurata veronalennuksiin ja niiden itserahoitukseen kohdistuvaa kritiikkiä. Herättää kysymään:
-Nähdäänköhän missään muussa maassa talouskasvun vauhdittaminen ja veronalennukset näin negatiivisesti kuin Suomessa?
-Olemmeko Suomessa viimeisen 17 vuoden aikana,…
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) May 15, 2025





