Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina käyvät vakavia keskusteluja presidenttien Donald Trumpin, Vladimir Putinin ja Xi Jinpingin mahdollisesta kolmenvälisestä tapaamisesta Kiinassa myöhemmin marraskuussa, kertoo Financial Times.
Tapaaminen järjestettäisiin Shenzhenissä 18.–19. marraskuuta pidettävän Apec-huippukokouksen yhteydessä.
FT:n mukaan neuvotteluja on käyty Washingtonissa, Pekingissä ja Moskovassa. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov vahvistaa lehdelle, että tapaamisen järjestämiseksi tehdään parhaillaan työtä.
Kiina ei kuitenkaan ole vielä päättänyt tapaamisen järjestämisestä. Pekingin ulkoministeriö kertoo olevansa yhteydessä muihin osapuoliin Xin ja Putinin tapaamisesta, mutta ei maininnut vastauksessaan Trumpin osallistumista.
Yhdysvaltain ja Venäjän kerrotaan painostavan Kiinaa hyväksymään kolmenvälisen kokouksen.
Jos tapaaminen toteutuu, kyseessä olisi ensimmäinen Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan johtajien kolmenvälinen huippukokous. Donald Trump on jo aiemmin sanonut olevansa valmis tapaamiseen.
Ukraina ei välttämättä olisi pääaihe
Suurimpana ongelmana pidetään yhteisen asialistan löytämistä. Trump on nostanut mahdollisen tapaamisen tärkeimmäksi aiheeksi ydinasevalvonnan ja Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan ydinasearsenaalien rajoittamisen.
Valkoinen talo on jo aiemmin kertonut Trumpin ajavan kolmenvälisiä asevalvontaneuvotteluja.
Peking on suhtautunut tällaisiin neuvotteluihin varauksellisesti, koska Yhdysvalloilla ja Venäjällä on edelleen huomattavasti Kiinaa suuremmat ydinasearsenaalit.
Ukrainan sodan käsittely kolmen kesken olisi vielä vaikeampi kysymys.
Saksan presidentti Frank-Walter Steinmeier kertoi sunnuntaina kysyneensä Xiltä mahdollisesta kolmenvälisestä tapaamisesta Kiinan-vierailullaan. Steinmeierin mukaan Xi vaikutti yllättyneeltä kysymyksestä ja totesi, ettei suunnitelmissa ollut Ukrainan sodan käsittelyä kolmikon kesken.
Xin mukaan eurooppalaisten pitäisi olla mukana pöydässä, jos Euroopassa käytävää sotaa käsitellään. Myöskään Moskova ei FT:n mukaan odota mahdolliselta kokoukselta merkittäviä Ukraina-neuvotteluja.
Ukrainan ulkoministeri Andri Sybiha on jo aiemmin arvostellut ajatusta suurvaltojen kolmenvälisestä tapaamisesta ilman Ukrainaa. Hänen mukaansa tällainen kokous voisi rohkaista Kremliä jatkamaan sotaa.
Trump matkustaa Shenzheniin Apec-kokoukseen ja tapaa matkansa yhteydessä joka tapauksessa Xin. Mahdollisen kolmenvälisen tapaamisen toteutuminen riippuu ennen kaikkea siitä, hyväksyykö Peking ajatuksen ja löytävätkö kolme maata yhteisen asialistan.