Iran tulitti kohti hävittäjää – USA vastasi iskulla

Tuorein yhteenotto oli osa viime viikkojen rajattua iskukampanjaa, jonka Valkoinen talo on pitänyt suurelta osin poissa julkisuudesta.
Iranin julkaiseman videon väitettiin näyttävän Reaper-droonin tuhoaminen. / X
Iranin julkaiseman videon väitettiin näyttävän Reaper-droonin tuhoaminen. / X
Iranin julkaiseman videon väitettiin näyttävän Reaper-droonin tuhoaminen. / X
Iranin julkaiseman videon väitettiin näyttävän Reaper-droonin tuhoaminen. / X

Yhdysvaltain ja Iranin joukot ottivat maanantaina yhteen Hormuzinsalmen alueella.

Axiosin haastatteleman hallintolähteen mukaan Iranin vallankumouskaarti ampui ensin ilmatorjuntaohjuksen amerikkalaista F-35-häivehävittäjää kohti. Kone tuhosi tämän jälkeen ohjuslaukaisimen itsepuolustukseksi.

Yhdysvallat moukaroi Qeshmin saarella muitakin ohjus- ja tutkajärjestelmiä. Valkoinen talo kuvailee toimia puolustuksellisiksi ja sanoo tavoitteena olevan amerikkalaisjoukkojen ja Hormuzinsalmen laivaliikenteen suojaaminen.

Iran väittää pudottaneensa yhdysvaltalaisen MQ-9 Reaper -lennokin Hormuzinsalmen itäpuolella. Vallankumouskaarti kertoo saaneensa haltuunsa myös kaksi muuta yhdysvaltalaista tiedustelulennokkia.

Yhdysvallat ei ole vahvistanut MQ-9:n menetystä ja on kiistänyt osan Iranin lennokkeja koskevista väitteistä.

Iranin valtiollinen IRNA kertoi viidestä peräkkäisestä räjähdyksestä Qeshmin saarella. Silminnäkijöiden mukaan alueella nähtiin kaksi lentokonetta.

USA on pitänyt iskuja salassa

Wall Street Journalin mukaan Yhdysvallat on tehnyt viime viikkoina useita pienimuotoisia iskuja Iranin kohteisiin ilmoittamatta niistä julkisesti.

Hallintolähteen mukaan vähäinen julkisuus on ollut tarkoituksellista: Washington ei halua antaa vaikutelmaa siitä, että se olisi käynnistämässä uudelleen laajoja sotatoimia Irania vastaan.

Video

Eurasia Groupin vanhempi analyytikko Gregory Brew arvioi Radio Free Europelle, että kyse on laajemmasta muutoksesta Yhdysvaltain toiminnassa. Hänen mukaansa Washington ei enää tyydy torjumaan Iranin ohjuksia ja lennokkeja, vaan pyrkii aktiivisesti haastamaan Iranin toimintavapautta Hormuzinsalmessa iskemällä rannikon sotilaskohteisiin.

Brew pitää merkittävänä myös sitä, ettei Yhdysvallat ole halunnut mainostaa iskujaan.

– Haluttomuus kertoa iskuista viittaa siihen, että Yhdysvallat varoo viestittämästä halua eskaloida tilannetta, Brew sanoo.

Hänen mukaansa Iran on toistaiseksi sietänyt rajattuja iskuja käynnistämättä välittömästi huomattavasti suurempaa vastaiskua. Osapuolet näyttävät tunnistavan kamppailuun liittyvät eskalaatioriskit.

Lähi-idän asiantuntija Brett Erickson kuvailee RFE:lle uusimpia iskuja ”tulella leikkimiseksi”, mutta ei pidä niitä vielä olennaisena muutoksena viime viikkojen rajattuihin yhteenottoihin verrattuna.

Sotilaalliset yhteenotot jatkuvat samaan aikaan, kun Yhdysvallat ja Iran yrittävät edistää neuvotteluja Qatarin välityksellä. Yhdysvaltain varapresidentti JD Vance sanoi maanantaina olevansa varovaisen optimistinen sopimuksen mahdollisuudesta.

Iran on puolestaan ilmoittanut voivansa lopettaa hyökkäykset Hormuzinsalmessa osana järjestelyä, jossa Yhdysvallat purkaisi Iranin satamiin kohdistuvan saarron.

LUE MYÖS:
Donald Trumpilta uusi uhkaus Iranin ydinlaitoksille (VU 1.11.2026)

Massiivinen räjähdys tallentui suomalaismiehen kojelautakameraan.
Iran on uhannut Yhdysvaltoja vastatoimilla, mikäli se toteuttaa iskut.
Yhdysvallat haluaa varmistaa, että Hormuzinsalmen meriväylät pysyvät vapaina ja turvallisina.
Mainos