Ukrainan voitto on kiinni viidestä asiakokonaisuudesta, arvioi brittilehti The Telegraph Youtube-kanavallaan julkaisemassa analyysissa.
Puolustajan selviytyminen voittajana on kiinni ammuksista, luvasta ja mandaatista iskeä Venäjälle, sotilaista, moraalista ja rahasta.
Länsimaiden ammustuotanto ei riitä tällä hetkellä kattamaan Ukrainan tarvetta. Ammuspula estää Ukrainaa suunnittelemasta sotaa pitkälle tulevaisuuteen. Myös länsimaiden haluttomuus antaa puolustajan käyttöön parhaita suorituskykyjä on vaikeuttanut Ukrainan asemaa merkittävästi.
Ukrainan puolustusta on rajoittanut myös länsimaiden kielto iskeä länsiaseilla Venäjän puolelle. Ukraina joutuu puolustautumaan ”toinen käsi selän takana”. Vaikka puolustaja sai lopulta luvan käyttää länsimaisia aseita Venäjän kohteita vastaan myös maiden välisen rajan toisella puolella, joutuu Ukraina edelleen rajoittamaan iskujaan.
The Telegraphin mukaan länsimaat pelkäävät konfliktin laajenemista, mikä vaikeuttaa Ukrainan puolustautumista.
Kolmas merkittävä tekijä voi länsimaiden suora rooli konfliktissa. Länsimaiden antama koulutustuki on suuressa roolissa Ukrainan joukkojen suorituskyvyn tehostamisessa. Myös länsimaiden joukkojen lähettämistä Ukrainaan ei The Telegraphin mukaan pidä sulkea kokonaan pois. Lähettämällä Ukrainaan tukijoukkoja länsimaat voisivat vapauttaa Ukrainan sotilaita rintamalle. Vaikka lännen sotilaat eivät osallistuisi taisteluihin, voisivat ne analyysin mukaan olla tärkeässä roolissa.
Ukrainan joukkojen moraali on avainasemassa puolustussodan onnistumisessa. Länsimaiden tulisi The Telegraphin mukaan antaa Ukrainalle nykyistä vahvempia ohjeita siitä, mitä reformeja ja muutoksia maassa tulisi tehdä, jotta Ukraina olisi valmis liittymään Euroopan Unioniin ja Natoon. Selkeät ohjeet ja sitoumukset länsimailta tukisivat ukrainalaisten moraalia analyysin mukaan merkittävästi.
Viides kokonaisuus on raha. Länsimaiden tuki Ukrainan taloudelle on pitänyt yllä puolustuskykyä. Voitto vaatii kuitenkin The Telegraphin mukaan merkittävästi enemmän suoraa taloudellista tukea, jotta Ukraina pystyy paitsi hankkimaan aseita ulkomailta, myös kehittämään omaa tuotantoaan. Ukraina tarvitsee rahaa myös vaurioituneen infrastruktuurin korjaamiseen ja kehittämiseen.
Länsimaiden tulee analyysin mukaan myös tiivistää pakotteitaan merkittävästi. Venäjä saa länsimailta merkittäviä summia rahaa pakotteita kiertämällä. Lisäksi hyökkääjä saa edelleen käsiinsä länsimaisia komponentteja, joita se tarvitsee modernien ohjusten ja asejärjestelmien valmistamisessa.