Artikkelit: Maarit Korhonen

Jokaisessa luokassa on oppilaita, jotka joutuvat joka päivä pelkäämään.
Ennen tiedonlähde oli kirja ja minä. Nyt se on netti ja siten koko maailma, opettaja Maarit Korhonen kirjoittaa.
... ja tässä on oppilas, joka oli koulussa, jonka rakensi kunta...
Kirjoittajan mukaan hallituksia tulee ja menee, mutta taulu ja liitu pysyvät.
Luokassa on niin monta erilaista oppijaa kuin siellä on pulpetteja.
Meillä taitaa olla nenämme edessä hillittömän hallitsematon tunnepohjainen sotku.
Tilanne on niin absurdi, ettei kirjoittajan mielestä voi kuin nauraa.
Viime keväänä päätin opettaa 10-vuotiaille, mitä tarkoittaa inflaatio.
Koska koulu ei enää repeä enempään, on ainoa toivo kodeissa.
Kirjoittaja kysyy, kenellä on viisautta ja rohkeutta mennä lapsia tuovan joen yläjuoksulle.
Kirjoittajan mukaan lapset kohtaavat nyt mieltä särkeviä asioita.
Kirjoittaja-opettaja kertoo pois lähteville oppilailleen arvioineensa heistä vain noin 10 prosenttia.
Oli ymmärrys, ettei viitonen todellakaan olisi lapsen oikea numero.
Kirjoittaja muistaa opettajahuoneen kauhistuksen, kun tartuntoja oli 60.
Olen menettänyt uskoni lupauksiin, kirjoittaja toteaa.
Onko toivoa, vai onko tilanne katastrofaalinen.
Kirjoittajan mukaan kaikkien sullominen samaan luokkaan polkee lapsien oikeuksia.
Kirjoittajan mukaan koulutuksen suunnittelijat kumartavat kentälle eivätkä johda.
On paljon ihmisiä, jotka eivät muista koulua hyvällä.
Paul McCartneytä ei pidetty musikaalisena, Elvistä ei päästetty koulun kuoroon.
Voit itse valita, asuuko sinussa hyvä vai paha susi.
Meille ei ole puhuttu totta. Eikä töitä ole tehty kunnolla.
Onnekkaat ovat opettaja-kirjoittajan mukaan he, joilla kotona on joku.
Me tarvitsemme alakoulussa aikaa tutustua oppilaaseen, kirjoittaa opettaja Maarit Korhonen.
Koulut tekivät päätöksensä juhlien kohtalosta. Sitten alkoivat valitukset.
Koulu ymmärtää vain tietynlaisia oppijoita.