Verkkouutiset

Kirjoittaja pyytää anteeksi kaikilta heiltä, joita koulu on kohdellut kaltoin. LEHTIKUVA / JUSSI PARTANEN

Anteeksi ja näkemiin

Kirjoittaja-opettaja kertoo pois lähteville oppilailleen arvioineensa heistä vain noin 10 prosenttia.
Maarit Korhonen
Maarit Korhonen
Luokanopettaja.

Opiskeluaikana tultiin pyytämään nimeä paperiin: haluatko jäädä 60-vuotiaana eläkkeelle vai jättää itsellesi oikeuden jäädä varhaiseläkkeelle. 22-vuotiaana kikateltiin, että kumpi otettaisiin.

Jossain vaiheessa tuli vuosi lisää ja oma eläkeikäni nousi 61-vuoteen. Erosin Turun virastani neljä vuotta sitten kyllästyneenä home-evakkoihin tietäen, että menetän tuon oikeuden jäädä varsin aikaisin eläkkeelle. Eläkeikäni nousi 64,9 vuoteen. Olen kuitenkin päättänyt pitää kiinni tuosta 61 vuodesta ja jään varhaiseläkkeelle tämän kevään jälkeen. Otan 50 prosenttia eläkkeestäni ja juoksen.

Mitä opin? Olisi pitänyt vaihtaa koulua vielä useammin. Nyt näin kuusi koulua 39 vuoden aikana. Jokainen vaihto on opettanut minua valtavasti. Pitäisi olla pakollista vaihtaa koulua vaikka seitsemän vuoden välein. Lähiökoulusta maalaiskouluun, pohjoisesta etelään.

Olisi pitänyt paljon aikaisemmin tajuta, mitä kaikkea voi tehdä.

– Missään ei lue, että istu pulpetissa, opettele kustantajien kirjoista tai pidä paperikoe, sanottiin minulle, kun uraa oli takana jo 30 vuotta.

Tämä olisi pitänyt tehdä selväksi jo opiskeluvaiheessa. Ajattele omilla aivoillasi.

Hommahan menee niin, että saat luokan, vedät oven kiinni ja siellä olette seuraavat neljä vuotta vähintään. Uskon, että suurin osa opettajista yrittää parhaansa mutta kun se ei olekaan se juttu. Yritän parhaani ja tuhoan silti muutaman lapsen oppimisen polun. Minun tapani opettaa ja olla ei sovi kaikille. Minun loputon monologini ei avaudu hänelle. Rakastamani keskustelemalla oppiminen on hänelle painajainen. Lennokkaat päivän piristykset yllätystempauksilla ahdistavat häntä. Fantastiset kolmisivuiset kokeet eivät mittaa hänen taitojaan. Vaikka suollan positiivista palautetta, hän ei ota vastaan.

Sanottakoon tämä nyt vielä kerran: vaikka olisin kuinka hyvä opettaja tahansa, en ymmärrä kaikkien tapaa oppia ja näyttää osaamistaan.

Koska valtiovalta ei varmaankaan koskaan tule pyytämään anteeksi, pyydän omasta ja muiden puolesta anteeksi kaikilta heiltä, joita koulu on ymmärtänyt väärin ja kohdellut kaltoin ja näin tehden vaikuttanut elämän laatuun pitkälle tulevaisuuteen.

Erään oppilaani äiti sanoi minulle, että hän oli koulussa niin huono, että on nyt siivoamassa.

Ei, ei ei. Ei enää eikä enempää näitä väärin ymmärrettyjä ihmisiä, jotka uskovat olevansa heikkoja ja huonoja ja kelpaamattomia. Tämänkään äidin kohdalla ei koulu löytänyt hänen vahvuuksiaan ja äidille jäi omista kyvyistään väärä kuva. Hänen kykynsä ovat muualla kuin äikkähissamatikassa. Mutta kun me arvioimme vain niitä.  Sanon aina pois lähteville luokilleni, että olen arvioinut sinusta noin 10 prosenttia. Anna todistukselle sen kokoinen arvo. Loppu 90 prosenttia on sinun taitojasi ja kykyjäsi, jotka sinun pitää löytää itse.

Nyt, kun ensimmäiset oppilaani ovat 50-vuotiaita, näen, miten homma meni. Jotkut niin sanotut heikot oppilaat porskuttavat aloilla, jossa palkka on nelinkertainen omaani verrattuna. He oivalsivat jossain vaiheessa omat kykynsä eikä koulun antama luokitus estänyt heitä. Sitten on heitä, jotka uskoivat koulun antamaan arvioon ja hakeutuivat matalapalkkaisille aloille ja kertovat elämänsä loppuun asti, miten huonoja olivat koulussa.

Tiedän, että kouluasiat eivät paljoakaan aikuisia hätkähdytä. Koulu on kiva päivähoitopaikka ja sinne on aina menty ja jutut sieltä ovat aina samankaltaisia vuosikymmenistä toiseen.

Jos nyt pitäisi laittaa oma lapsi kouluun, olisin melkoisen hysteerinen. Mikä koulu, kuka on opettaja? Googlaisin kaiken mahdollisen ja kysyisin kaikilta, että tietääkö joku, tunteeko joku? Opettajalla on valtava vaikutus.

Mutta vielä suurempi vaikutus on perheellä. Urani eteni huonomaineisesta lähiökoulusta eliittikoulun kautta maaseudulle. Mitä opin? Kaikilla alueilla se lapsi voi parhaiten, jonka perheessä välitettiin lapsesta eniten. Lasta ei kiireen vuoksi sivuutettu, oli aikaa kuunnella ja keskustella. Lasta kunnioitettiin ja rakastettiin. Itsestäänselvyys? Ei toki.

Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS