Verkkouutiset

Kirjoittajan mukaan on opettajia, jotka uskovat, että kaikki oppivat, jos oikein hyvin opettaa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hävityksen kauhistus koulussa

BLOGI

Tilanne on niin absurdi, ettei kirjoittajan mielestä voi kuin nauraa.
Maarit Korhonen
Maarit Korhonen
Luokanopettaja.

Otto Kallioranta kirjoitti huikean kolumnin Opettaja-lehteen.

Hän pyysi Mikan vanhemmilta anteeksi, ettei ollut onnistunut kasvattamaan ja opettamaan poikaa kunnolla. Ja otti asiasta kokonaan vastuun itselleen. Meitä opettajia nauratti vallan hirveästi. Kuvaus oli niin osuva kouluun suunnatuista odotuksista.

Somekeskustelussa eräs osallistuja loukkaantui huvittuneisuudestamme ja peräänkuulutti anteeksipyyntöä erityislasten vanhemmille. Hänen mukaansa oppilaiden oppimattomuus ja huono käytös on aina diagnoosin tulos. Ja erityisoppilaille ei saisi nauraa.

Samaan kategoriaan menee Finlandia-palkittu Hävitys. Luin sen väkisin. Tyyli ei ollut minulle helppo ja sisältö ahdistava. Mutta koska olen itsekin ollut Turussa musiikkiluokan opettaja, luin kirjan rivi riviltä ja koetin ymmärtää oppilasta. Raivostuin kirjasta niin, että puhuin siitä taukoamatta ja vannoin kirjoittavani vastineen. Kunnes ymmärsin tai luulen ymmärtäväni. Kyseessä oli koulun ja ympäröivän maailman erityisen herkästi kokenut lapsi.

Se negatiivisuus, ahdistus, pelko, opettajan ja oppilaiden kiusattuna oleminen ja kaikki muu. Ei mitään positiivista. Kaikki oli yhtä painajaista, sekunti sekunnilta. Opettaja oli hirviö ja koulukaverit sadisteja.

Voin kuvitella ”erityisoppilaan” kouluvuotta näinä inkluusion kulta-aikoina. Sinne vaan samaan riviin muiden kanssa. Ai valot häiritsevät? Äänet häiritsevät, hajut, ilmeet, kosketuskin häiritsee. Et ymmärrä, mitä opettaja puhuu. Et hahmota monisteen tehtäviä. Ahdistut ääneen lukemisesta, luokan eteen menemisestä. Et voi syödä ruokaa, missä kaikki ainesosat ovat sekaisin. Et saa osaamiasi asioita paperille. Et opi, ellei kädessä pyöri jokin tavara. Et pysty istumaan kuutta tuntia. Tai pystyt, jos on pakko, muttet opi mitään. Opit vain piirtämällä tai kuuntelemalla tai katsomalla tai kokeilemalla. Vieruskaverin hajukumi häiritsee, luokan kellon tikitys saa hulluksi.

Koko inkluusio-sanan voisi unohtaa. Joka ikinen oppii eri tavalla. Ei ole olemassa normaalisti oppivia, joiden joukkoon laitetaan ei-normaalisti oppivia. Kaikki oppivat eri tavalla. Tarvitaan vaan paljon enemmän käsiä auttamaan.

On jo opettajia, jotka ymmärtävät jokaisen erilaisuuden ja yrittävät parhaansa. Meillä ei ole riittävästi tutkimustietoa asiasta ja siksi opettajat kehittelevät omia keinojaan.

Sitten on tietysti opettajia, jotka uskovat, että kaikki oppivat, jos oikein hyvin opettaa. Ja jos ei opi, on syy oppilaan.

Toivon kuitenkin, ettei yhtään Hävityksen kaltaista kirjaa tarvitsisi enää kirjoittaa. Tai sitten tämä oli jäävuoren huippu ja lisää tulee.

Jos koulu on noin hirveää kuin kirjan kirjoittajalla, on myös vaihtoehtoja. Kenenkään ei tarvitse viettää lapsuuttaan painajaisessa. Voi jäädä kotikouluun, vaihtaa luokkaa, vaihtaa koulua, vaihtaa paikkakuntaa niin kauan, että löytyy se paikka, missä tulee ymmärretyksi.

Kyllä se anteeksipyyntökin pitäisi jostain tulla. Sen verran on tässä maassa oppilaita väärin ymmärretty ja väärin kohdeltu.

Opettajien naurun Oton kirjoitukselle ymmärrän täysin. Tilanne on koulussa tällä hetkellä muun muassa inkluusion, sähkökatkosten, varavessojen, otsalamppujen ja yhteiskunnan vaatimusten vuoksi niin absurdi, ettei voi kuin nauraa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Suosittelemme

MAINOS